Folklandia on suomalaisen kansanmusiikin ja -tanssin suurin talvitapahtuma, ja sen aikataulut ovat raa'at. Risteily Turusta Tukholman lähistölle ja takaisin kestää vuorokauden, ja sinä aikana Baltic Princess -laivalla nähdään ja kuullaan 113 esiintyjää.
Lähes loppuunmyydyllä laivalla kerrotaan väkeä olleen 2000, joista äkkiä laskien useimpien on täytynyt olla artistiroolissa. Musiikki soi kuudella virallisella areenalla ”konferenssihuoneesta” pubeihin ja isoimmille esiintyjille tarkoitettuun Starlight-yökerhoon.
Mutta sitten ovat virallisen ohjelman jälkeiset käytäväjamit, nurkkakaraoket ja ties mitkä tanssit. Öisen Baltic Princessin käytävillä ja kerrosauloissa soittoa kuuluu kaikkialta.
Folklandia viettää ensi vuonna kolmekymppisiään, mutta itse olen kyydissä ensimmäistä kertaa.
Laiva lähtee perjantaina 19.30 ja musisointi alkaa saman tien. Heti hahmottuu sekin, että täällä on todella valittava taistelunsa. Vain murto-osan kaikesta ehtii nähdä.
Lyhyen orientoitumisen jälkeen onkin mentävä seuraamaan Eläköön Folk! -gaalaa, jossa jaetaan useita erilaisia palkintoja, merkittävimpänä tunnustus viime vuoden suomalaiselle kansanmusiikkilevylle. Nyt kahden albumin kesken: traditiota omilla sävellyksillä virkeästi uudistavalle Polenta-yhtyeelle ja joikuperinnettä ja elektronisia elementtejä loistavasti yhdistävälle Ánnámáretille.
Todettakoon tähän väliin, että Folklandialla kyllä kuulee jatkuvasti ja joka paikassa ihan sitä perinteistä pelimannimusiikkia. Sehän on se pohja, jolle tällainen tapahtuma voi vain rakentua.
Perjantain ja lauantain välinen yö on bileyö. Sen aloittaa omalta osaltani puoli yhdeltä trance-tamppausta ja perinnemelodioita yhdistävä Junna-duo. Anna Haaraoja ja Juha Seppänen taitavatkin vetää parhaan Folklandialla näkemäni keikan. Haaraoja on klassisesti kouluttu laulaja ja viulisti, jonka taustalla Seppäsen härskit konetaustat toimivat hämmentävän hyvin.
Junnasta pyörryksissä siirryn Starlightiin katsomaan yhtä tapahtuman isoimmista nimistä, tradition ja elektropopin feministisellä liitollaan kehuja kerännyttä Vilma Jäätä. Keikka tuntuu antikliimaksilta samoin kuin artisti levyltä. Sanoma voi olla tärkeä, ja livenä Jää on todella hyvä laulaja, mutta läppärivetoinen livepresentaatio on jäykkä ja mahdollisimman kaukana Folklandiaa leimaavasta villistä improvisaatiosta.
Samaan aikaan toisaalla olisi esiintynyt inkeriläis-karjalaisia bängereitä esittävä Dänkki Briha, jonka keikasta kuulen lauantaina niin paljon kehuja, että jää oikein harmittamaan.
Perjantain Starlightissa päättää Lapin oma Jaakko Laitinen & Väärä raha, jonka keikka alkaa 2.45 yöllä. Seuraavana päivänä tapaamani bändiläiset valittavat ajankohdan olleen todella hankala, kun suurin osa yhtyeestä on vielä tipattomallakin. Mutta ei sitä soitosta huomaa, samat tanssit saadaan pystyyn kuin aina ennenkin, ja yleisö tykkää.
Ja musiikkihan ei lakkaa vielä senkään jälkeen. Minua uni kutsuu viiden maissa, mutta käytäväjamit jatkuvat. Niissä kouluikäiset kansanmusiikkioppilaat soittavat yhdessä eläkeläisten mestaripelimannien kanssa. Nukkua ehtii kai kotonakin.
Lauantai on selvästi suunniteltu jäähdyttelypäiväksi. Silloin laivan kuppilat täyttyvät väsyneistä muusikoista, jotka kaipaavat kahvia ja kakkospäivän lounasta. Mainiota musiikkia on silti tarjolla, legendaarisesta Pinnin Pojat -duosta uudempaan tradition muokkaajaan, energiseen Nope-yhtyeeseen, joka tulee sattumalta vastaan kuppilan nurkassa. Tällaisten kohtaamisten takia Folklandialla käydään.
Eikä tässä ole mahdollista mainita kaikkea sitä tavalla tai toisella upeaa musiikkia, joka päässäni soi poistuessani laivalta Turun satamassa. Etukäteen ostettu junalippu jää käyttämättä, kun saan muusikkotuttavalta autokyydin Helsinkiin. On hyvä velloa vielä hetki kuplassa.
Sillä kyllähän Folklandia on kupla, ja tietyssä mielessä kansanmusiikki yleensäkin on. Mutta jokaisella on omat kuplansa, ja tällaiset tekevät vain hyvää, elämästä merkityksellistä kaiken kauhean keskellä.
Tavoitteeni Folklandia-risteilyllä oli myös päästä jututtamaan paria ihmistä, jotka lähestyisivät tapahtumaa erilaisista näkökulmista.
Kansantanssiharrastuksen aikuisiällä aloittanut Daniel Wallenius esiintyy Ruuhkaryhmä-nimisessä kokoonpanossa. Hän kertoo menettäneensä ”tanhuneitsyytensä” seitsemän vuotta sitten samassa tapahtumassa.
– Opiskelin silloin Oulussa, jossa tutustuin tanssin ammattilaisiin. Kerran tanssitaiteilija Hanna Poikela Rovaniemeltä sanoi, että kahden kuukauden päästä sinä tanhuat Folklandialla dueton ammattilaisen kanssa. Luulin, että se oli läppä, mutta niin tapahtui!
Tapahtumajärjestäjänäkin tunnettu Mikko Levón kertoo olevansa Folklandialla ensimmäistä kertaa.
Hän sanoo olevansa kyllästynyt ”näennäisesti suosittuun Suomi-indieen”. Kansanmusiikkiyhteisö vaikuttaa lämminhenkisemmältä.
– Myytin mukaanhan Titanicin kannella orkesteri jatkoi soittamista laivan uppoamiseen asti. Jos me nyt törmättäisiin venäläiseen sukellusveneeseen, niin matkalla pohjaan kuultaisiin paljon kaunista musiikkia.
Toden sanoja. Rantaan asti sentään päästiin.