Euroopan puolustuksen suurin ongelma ei ole rahoituksen tai teknologian puute, vaan strateginen hajanaisuus. Jokainen maa puolustaa ymmärrettävästi teollisuuttaan, työpaikkojaan ja kansallisia intressejään, mutta tämä johtaa tehottomuuteen, yhteensopimattomuuteen ja korkeisiin kustannuksiin.
Euroopassa on käytössä 17 eri panssarivaunumallia, useita kilpailevia drone-ohjelmia ja päällekkäisiä asejärjestelmiä. Samaan aikaan Yhdysvallat operoi yhdellä päätaistelupanssarivaunulla, Abramsilla, ja Kiina rakentaa tehokasta, standardoitua sotakoneistoa.
Naton asettamat STANAG-standardit yhtenäistävät kaliiperit, viestintäjärjestelmät ja logistisia prosesseja, mutta eivät velvoita jäsenmaita käyttämään samoja asejärjestelmiä. Tämä tarkoittaa, että Nato-yhteistyö ei yksinään riitä – Euroopan on itse optimoitava puolustusteollisuutensa ja varmistettava, että asejärjestelmät ovat aidosti yhteensopivia.
Alexander Stubb on todennut, ettei Eurooppaan olla perustamassa yhteistä armeijaa ja että puolustus tapahtuu kansallisesti ja toissijaisesti Naton kautta. Tämä jättää huomiotta sen, että ilman EU:n laajuista puolustusteollisuuden optimointia ja järjestelmien yhtenäistämistä Eurooppa ei voi saavuttaa todellista strategista autonomiaa.
Standardoinnin hyödyt näkyvät jo arkipäiväisessä teknologiassa. Matkapuhelimien laturistandardin käyttöönotto on vähentänyt jätettä ja säästänyt luonnonvaroja. Samalla logiikalla puolustusjärjestelmien yhtenäistäminen ei vain parantaisi turvallisuutta ja operatiivista tehokkuutta, vaan myös vähentäisi resurssien tuhlausta ja säästäisi ympäristöä.
Työtä voitaisiin jakaa tasaisesti EU:n sisällä. Jos Eurooppa onnistuisi tässä, se ei vain parantaisi puolustustaan, vaan osoittaisi, miten yhteistyöllä voidaan rakentaa kestävämpää ja vahvempaa tulevaisuutta.