Jälleen on tullut vaalien jälkeinen arki ja äänestäjä jää odottamaan lupausten täyttymistä. Voittajille sen toteutus on erittäin tärkeää, muutoin tästä voi tulla Pyrrhoksen voitto. Vaaleja tulee säännöllisin väliajoin, mikä on hyvä muistaa.
Äänestäjille tärkein lupaus oli seitsemän päivän hoitotakuu. Mitä tehdään, jos tämä ei toteudu? Pannaan vastuuseen oman alueen tai kunnan aluevaltuutettu. Puhelin käteen ja vaaditaan palvelun toteutusta. Näin valtuutettu pysyy tietoisena kentän tarpeista.
Kaiken luvattiin toimivan vähemmillä kustannuksilla. Rahaa tarvitaan vähemmän ja kokonaisveroaste laskee. Koska kuntien työt ja vastuut vähenevät puoleen, ensimmäisenä puolitetaan kunnanjohtajien palkka. Seuraavaksi tehdään sama kunnanvaltuustojen ja -hallitusten palkkioille ja lopuksi lakkautetaan sosiaalilautakunnat. Näilläkin rahoilla on merkitystä kuntatalouteen.
Harkintaan tulee esimerkiksi Lapin liiton organisaation keventäminen ja erilaisten kuntayhteistöiden lakkauttaminen.