Suomalaisten tiedotusvälineiden huomio on kiinnittynyt tiukasti Yhdysvaltoihin, jossa maan johtopaikasta käytävä armoton kilpailu saavuttanee kliimaksinsa. Tuohtumus, loanheitto, vastapuolen demonisointi ja muut “demokratian lippulaivan” tunnusmerkit eivät kuitenkaan häviä mihinkään, vaalivoittajasta riippumatta.
Epävarmuus vaalien jälkeisestä tilanteesta liittyy ennemminkin siihen, kuinka paljon levottomuuksia puhkeaa, ja kuinka väkivaltaisiksi ne yltyvät. Suomalaisesta “lintukodosta” katsottuna karmealta vaikuttavan tilanteen taustalla on lukuisia tekijöitä, joista moni ei meillä esiinny.
Kuitenkin yksi merkittävimmistä Yhdysvaltain tulehtuneeseen nykytilaan vaikuttavista ilmiöistä näyttää rehottavan täälläkin. Ilmiölle lienee tieteellinen termi, mutta käytän siitä nimitystä “poteroituminen”.
Poteroitumisessa on kyse mielipiteiden erkaantumisen, polarisaation ja erityisesti dogmaattisen ajattelun pohjalle rakentuvasta keskustelukulttuurista, jossa järkkymättömästi mielipiteisiinsä uskovat keskustelevat mieluiten vain “totuuden” tunnustavien kanssa ilman aikomustakaan pyrkiä kuulemaan eri mieltä olevia.
Ilmiö ei rajoitu pelkästään sosiaaliseen mediaan, jossa algoritmien kaitsemina poteroituminen on vääjäämätöntä, ellei käyttäjä pyri monenlaisten näkemysten luo. Myös Lapin Kansan mielipidepalstalla on liki viikoittain tekstejä, joissa vastakkaista mielipidettä edustava joutuu leimakirveen kohteeksi.
Vaikka kärjistäminen onkin suosittu retorinen keino, johon valtaapitävätkin turvautuvat poikkeuksetta, olisi toivottavaa, että kuohuttaviakin ilmiöitä pystyttäisiin arvioimaan järkiperäisesti ja erilaisia mielipiteitä käsittelemään ilman, että totuusarvo on määrätty ennalta. Tämän näkemysten vaihtoon pohjautuvan dialektiikan kautta päästään yleensä lähemmäs totuudenmukaisempaa käsitystä kuin kaivautumalla syvemmälle poteroihin.
Lisäksi voisi olla suotuisaa muistaa, mitä muuan ateenalainen filosofi väitetysti totesi vuosituhansia sitten: “Tiedän, etten tiedä mitään”.