Uusi aika, uudet kujeet. Näin voi todeta, kun ihmettelee sitä lääkkeiden määrää ja monimuotoisuutta, mitä ihmisille kertyy kun ikävuosia siunautuu tarpeeksi paljon.
Muistan lapsuuteni ajan lääkkeistä parhaiten hotapulverin särkyihin ja risiiniöljyn vatsan toimintaan. Jonkinlainen lääke oli kai pikiöljykin, liekö se ollut jokin mielialalääke omatunnon vahvistukseksi. Jäi vaan mieleen, että aina sitä oli näkyvissä.
Itsenikin kohdalla on nykyisin päivittäinen lääkemäärä huomattavan suuri, aamulla ja illalla runsaammin ja aukkoja paikkaillaan päivällä hiukan kohtuullisemmalla pillerimäärällä. Uskon vakaasti, että kaikki ovat varmasti tarpeellisia, mutta ihmettelen miten vanhukset ennen pärjäsivät kun elämä oli silloin monin kerroin vaikeampaa ja alkeellisempaakin.
Jospa vastaus onkin juuri siinä, ettei ollut jokaiselle vaivalle erikoislääkäreitä eikä siis lääkkeitäkään niihin. Tiedän, että nykyään on elinikä korkeampi kuin lapsuudessani, mutta uskallan väittää, että ennen vanhukset olivat onnellisempia kuin nykyisin.
Eikä onnellisuutta lisää ainainen riitely hoitajamitoituksista, eikä aina vaihtuva tinka siitä, kenelle kuuluu vanhusten hoito. Onko vastuu hyvinvointialueilla vai jollakin muilla sektoreilla, jotka suunnitellaan alueiden korvikkeiksi.
Jännityksellä odotan jälleen sitä, kun edustajat ja hallitus kokoontuvat pienen ”loman” jälkeen Arkadianmäelle kysely- ja vastaustunneille kertomaan kansalle, missä nyt mennään. Kaikki kunnia heille, mutta häätyy sanoa, että onhan se joskus tosi hauskaa.