5-vuotias Aada Georgiev sovittaa ylleen äidin esiliinaa ja aiemmin viikolla kaupasta ostettua noidanhattua.
Niistä Aada saa sunnuntaiksi virpomisasun, jolla hän voi yllättää isovanhempansa. Hän toivoo, että pupukoriin tipahtaa tikkareita palkinnoksi.
Aadan äiti Titta Georgiev sanoo, että mummolat kierretään palmusunnuntaina autolla. Vieraiden ovien taakse ei ole tarkoitus lähteä.
–Aada on vielä niin pieni. Hän voi ehkä kiertää lähistön taloja sitten isompana, jos haluaa.
Virpomisura alkaa usein 4-vuotiaana
Virpomisoksia on askarreltu myös päiväkodeissa. Kotolan englantilaisen leikkikoulun väki kiersi perjantaina virpomassa ennaltasovituissa paikoissa, esimerkiksi Rovaniemen kaupunginkirjastossa ja läheisessä leipomossa.
Päiväkodin johtaja Katri Kari sanoo, että hänen kokemuksensa mukaan lasten pukeutumisen kirjo on viime vuosina laajentunut.
–Kaikki eivät enää ole noita-akkoja, vaan mukana on muun muassa kissoja ja pupuja. Jos joku haluaa pukeutua vaikka Batmaniksi, sekin käy nykyään hyvin.
Karin mukaan lapset aloittavat virpomisen yleensä noin 4-vuotiaana. Monet kiertävät edelleen sunnuntaina talosta taloon ennakkoon ilmoittamatta. Mieluisimpia palkintoja pienille virpojille ovat erilaiset herkut.
– Viime vuonna sain itsekin avata oven todella monta kertaa.
Perinne sai alkunsa Karjalasta
1980- ja 1990-luvut olivat nykymuotoisen virpomiskulttuurin kulta-aikaa, arvioi Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistotutkija Juha Nirkko.
Nykyään vieraille virpomista rajoittavat yleinen varovaisuus ja se, että esimerkiksi kerrostalojen alaovet ovat usein lukossa.
Virpomisen juuret ovat monen muun suomalaisperinteen tapaan kristinuskossa. Palmusunnuntaina Jeesus ratsasti aasilla Jerusalemiin. Ihmiset levittivät hänen eteensä palmunoksia ikään kuin punaiseksi matoksi. Pohjoisessa ainoa keväällä elävä oksa on paju, ja siksi se on saanut toimittaa palmun virkaa.
Suomalainen virpomisperinne sai alkunsa Karjalasta, jossa varsinkin ortodoksit siunasivat rituaalilla toisiaan. Tuolloin virpojina olivat sekä lapset että aikuiset. He kulkivat tavallisissa pyhävaatteissa, ja vain tuttuja virvottiin.
Palkka haettiin vasta viikkoa myöhemmin, ja se saattoi olla esimerkiksi kananmunia tai kokonainen ateria.
–Jos virpoja oli vähävaraisempi, saatettiin antaa myös rahaa. Se oli eräänlaista hienostunutta köyhäinapua, Nirkko sanoo.
Länsi-Suomessa virvotaan vasta viikon päästä
Myöhemmin virpomiseen on sekoittunut lankalauantain noitaperinne. Pitkääperjantaita seuraavana lauantaina Jeesus oli haudassa, ja siksi pahojen voimien on ajateltu olevan silloin liikkeellä.
Erityisesti läntisessä Suomessa virpojat liikkuvat siksi myös viikon päästä lauantaina.
–Virpominen on muuttunut aikuisten uskonnollisesta tavasta lasten leikiksi. Näin on käynyt monille muillekin perinteille.
Kysy ensin, saako virpoa
Nirkko toivoo, että sekä virpojat että virvottavat noudattaisivat normaaleja käyttäytymissääntöjä. Nykyään tapana on, että ovikelloa soitetaan vain kerran ja oven avauduttua kysytään ensin, saako virpoa.
–Sekin on ymmärrettävää, että harras ortodoksi ei ehkä tykkää, jos hänen ovelleen tullaan piruksi pukeutuneena. Siinä on menty aika kauas alkuperäisestä ideasta.