Suomi tarvitsee työntekijöiden oikeuksien kunnianpalautuksen, sanoi oppositiopuolue SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman vappupuheessaan.
Lindtman peräänkuulutti tasapainoa työmarkkinoille. Hänen mukaansa olisi tärkeää puuttua työmarkkinarikollisuuteen, eli esimerkiksi työntekijöiden hyväksikäyttöön.
– Toinen askel on ay-jäsenmaksun verovähennyksen palauttaminen, Lindtman sanoi.
Lisäksi Lindtman olisi palauttamassa aikuiskoulutustuen.
Kaikkonen keskittyi datakeskuksiin
Oppositiopuolue keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen mukaan datakeskusten rakentaminen Suomeen ei näytä olevan kenenkään hallussa.
Kaikkonen sanoi vappupuheessaan, että työ- ja elinkeinoministeriöllä pitäisi olla ajantasainen kokonaiskuva siitä, kuinka paljon datakeskuksia Suomeen on tulossa. Lisäksi olisi tiedettävä, mitä datakeskusten rakentaminen tarkoittaa esimerkiksi sähkön hinnalle ja saatavuudelle sekä huoltovarmuudelle.
Kaikkonen sanoi, että ei ole kieltämässä datakeskusten rakentamista, vaan niitä mahtuu Suomeen monta. Suomen ei kuitenkaan pidä tyytyä olemaan vain datakeskusten sijaintipaikka.
– Suomen pitää tavoitella enemmän. Suomesta on tehtävä tekoälyn ja digitaalisten palveluiden kärkimaa, ei pelkkä datakeskusreservaatti, Kaikkonen linjasi.
Yrityksille "vappumiljardi"
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela sanoi vappupuheessaan, että yhteisöveron alentaminen on härskein esimerkki siitä, että oikeistohallitus on jakanut rikkaille ja suuryrityksille avokätisesti veroaleja.
Koskela nimitti yhteisöveron alentamista hallituksen vappumiljardiksi.
– Hallitus perustelee lahjaansa suuryrityksille dynaamisilla vaikutuksilla, mutta Petterin ja Riikan olisi nyt korkea aika riisua vappunaamarit ja myöntää, että valtion kassa jää heidän puliveivauksestaan pelkästään miinukselle, Koskela sanoi.
Hallitus on laskemassa yritysten maksamaa yhteisöveroa 20 prosentista 18 prosenttiin ensi vuonna.
Vihreät säätäisi köyhyysjarrun
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta ehdotti puheessaan, että Suomessa voitaisiin säätää köyhyysjarru, joka estäisi leikkaamasta samoilta ihmisiltä yhä uudelleen.
Kotitalouskohtainen leikkauskatto varmistaisi Virran mukaan sen, etteivät leikkaukset kasaudu kohtuuttomasti.
Virran mukaan pääministeri Petteri Orpon (kok.) hallituskauden aikana monet leikkaukset ovat osuneet samoihin kotitalouksiin ilman, että yhteisvaikutuksia on arvioitu kunnolla.
– Tämän hallituksen leikkausten kasautuminen on osoittanut, että pelkkä poliittinen lupaus oikeudenmukaisuudesta ei riitä, Virta sanoi.
"Opposition kritiikki ristiriitaista"
Hallituksen poliitikot eivät nielleet opposition palautetta purematta. Maa- ja metsätalousministeri Sari Essayahin (kd.) mukaan opposition sisäisesti ristiriitaista kritiikkiä on vaikea ottaa vakavasti.
Essayah puolusti vappupuheessaan huhtikuun kehysriihen päätöksiä. Essayahin mukaan päätökset ovat osa läpi hallituskauden jatkunutta kokonaisuutta, jossa Suomen taloudesta kannetaan huolta ja kasvulle luodaan paremmat olosuhteet.
– On helppoa vain vastustaa. Hankalampaa on esittää konkreettisia ja uskottavia ratkaisuja, jotka samanaikaisesti vahvistavat taloutta ja lisäisivät työllisyyttä, Essayah sanoi.
Perussuomalaisista arvosteltiin kokoomusta
Samalla linjalla kuin Essayah oli Ylen mukaan työministeri Matias Marttinen (kok.).
– Hallitus on tehnyt viimeisen kolmen vuoden aikana niitä ratkaisevan tärkeitä uudistuksia, joita Suomessa on lykätty vuosikausia eteenpäin, Marttinen sanoi.
Myös liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne (ps.) kehui Ylen mukaan vappupuheessaan hallituksen kasvutoimia.
– Suomen dieselmoottori käynnistyy nyt hitaasti. Oppositio huutaa, että kaikki on pielessä ja mikään ei onnistu. Ei pidä paikkaansa. Talouden moottori on käynnistynyt hitaasti, ja se on se Suomen dieselmoottori, Ranne lausui.
Perussuomalaisten kolmas varapuheenjohtaja Simo Grönroos piti puheen, jossa hän sanoi ulkomailta tulevan työvoiman olevan yksi syy Suomen korkeaan työttömyyteen.
Grönroos kritisoi kokoomusta, joka ei ole hänen mukaansa valmis joustamaan halpatyövoiman tuonnista tai ylipäätään vähentämään maahanmuuttoa.
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra kertoi Instagramissa viettäneensä vappua Tallinnassa.