Ennen peruskoulu oli enemmän kuin mitä tavallinen koti pystyi tarjoamaan millään rintamalla. 1960-luvun lopulta alkaen se oli osa Suomen nousukautta. Koululla oli auktoriteetti ja sitä tukivat kodit. Peruskoulu nosti Suomen Pisa-tutkimusten kärkimaaksi.
Pohjoisen kouluissa on jäljellä peruskoulun tasa-arvon siemen. Etelässä jyllää koulushoppailu. Vanhemmat etsivät jälkikasvulleen parasta koulua, yhteiskunnallista tulevaisuutta, kaveriporukkaa – parasta kaikkea. Ei se näin pitänyt mennä.
Peruskoulun pitää olla tasa-arvoon perustuva. Sen rahoittavat veronmaksajat. Peruskoulu ei ole yksityinen koulu.
Olin ensimmäinen ikäluokka Lapissa, joka pääsi alakoulussa peruskouluun. Kaupunkilaistytön luokkakaverit tuotiin myös syrjäkyliltä linja-autoilla kouluun, maksuttomasti ja pätevien opettajien opetukseen. Lasten sosiaalinen tausta tai kodin sijainti ei ollut esteenä koulunkäynnille.
Suomi on pieni kansa. Peruskoulun perustajat ymmärsivät, että jokainen talentti pitää saada mukaan, jokainen lapsi on mahdollinen onnistuja. Peruskoulu mahdollisti demokratian ja koulutuksen nousuvuodet. Peruskoulu oli The Voice of Finland.
Nyt ollaan menossa vastakkaiseen suuntaan. En syytä nykyistä tai edellistä hallitusta, vaan yhteiskunnallista suuntaa, trendiä, jonka perusta on syvällä ja huomaamaton. Polarisaatio on nähtävissä myös politiikassa. Ollaan joko tai, ei sekä että. Ilmiö on maailmanlaajuinen.
Viimeisin huolenaihe ovat peruskoulun pudokkaat eli oppilaat, jotka eivät mene kouluun. Tähän trendiin pitää tarttua ennakoivasti, ennen kuin se räjähtää käsiin. Kouluun pitää mennä joka kodista.
Sama trendi näkyy myös toisella asteella, jossa oppilaiden poissaolot yhdistettynä eriasteisiin masennuksiin ja pahaan oloon lisääntyvät. Ennen oli ennenkuulumatonta, että kouluun ei menty. Kouluun mentiin, koska siellä olivat kaikki muutkin. Koulua käytiin.
Korona-aika ajoi lapset pois koulusta. THL:n pääjohtaja Mika Salminen sanoo, että koulut olivat liian pitkään kiinni (IS 16.3.). Siinä tehtiin suurin virhe. Kylvettiinkö siinä lasten masennuksen ja ulkopuolisuuden siemen? Ruotsin ”utanförskap”, vastakohtana sanalle ”gemenskap”, yhteisöllisyys, kuvastaa tätä hyvin. Ruotsissa ei laitettu kouluja kiinni korona-aikana.
Nyt kun sosiaali- ja terveyspuoli on siirretty hyvinvointialueille, kuntapoliitikkojen tulee huolehtia kuntiemme koulutuksen tasa-arvosta. Tämä ei vielä ole myöhäistä Lapissa. Emme halua tänne koulushoppailua ja eriarvoisia kouluja, jonne eivät opettajat eivätkä oppilaat halua mennä.
Tornioon syntyi viime vuonna 156 lasta. He menevät seitsemän vuoden päästä kouluun. Pidetään heistä huolta.