Kolumni

Pave Mai­ja­nen, Suomen Paul McCart­ney, oli ää­rim­mäi­sen mu­si­kaa­li­nen mul­ti-inst­ru­men­ta­lis­ti

-
Kuva: Taina Nuutinen-Kallio

Keskustan Lyseon juhlasali Rovaniemellä vuonna 1976. Superyhtye Royals tykittää niin lujaa, että on pakko pitää pipo päässä ja laittaa vielä vanttuut pipon sisään korvien suojaksi. Olen elämäni ensimmäisessä rock-konsertissa ja täysin myyty, vaikka korvat soivat viikon. Yhtyeessä soittaa Suomen paras rock-kitaristi Albert Järvinen, mutta huomioni kiinnittyy laulavaan basistiin, Pave Maijaseen.

Kun vuonna 1991 minua pyydettiin kirjoittamaan sinfoniaorkesterisovitukset Pave Maijasen suurimmista hiteistä, olin todella innoissani. Olihan Pave yksi suurimmista idoleistani ja tunsin hänen musiikkinsa hyvin.

Ensimmäiset konsertit olivat helmikuussa 1992 Turussa. Turun Filharmonista orkesteria johti Matti Puurtinen ja minä olin orkesterissa soittamassa alttoviulua. Myöhemmin keväällä pääsin itse myös johtamaan orkesteria, kun teimme Paven kanssa viihdekonsertin Joensuun kaupunginorkesterin kanssa.

Vuoden 1992 Suomen euroviisukarsinnat pidettiin Turkuhallissa. Pave Maijasen ja Hectorin tekemä Yamma Yamma oli aivan ylivoimainen. Olin paikan päällä katsomassa, sillä euroviisukarsintojen jälkeen hallissa esiintyi Natalie Cole, jonka jousistossa soitin. Tapasimme Paven kanssa ravintolassa myöhemmin samana iltana ja hän oli luonnollisesti innoissaan lähdössä edustamaan Suomea euroviisuihin.

Malmössä pidetyssä Euroviisujen loppukilpailussa Pave Maijanen esiintyi varmasti ja tyylikkäästi, mutta toivottua menestystä ei tullut. Viimeiseksi jäänyt Pave lytättiin maan rakoon suomalaisen lehdistön toimesta.

Levymyynti hiipui ja keikat vähenivät olemattomiin. Paven ja minun hyvin alkanut yhteistyö sinfoniaorkestereiden kanssa loppui myös kuin seinään. Pave Maijasta ei halunnut yhtäkkiä kukaan. Onneksi ”Mestarit Areenalla” palautti Pave Maijasen takaisin parrasvaloihin.

Viisi vuotta sitten Pave Maijanen oli konserttikiertueella jousikvartetin kanssa ja ilokseni huomasin, että kiertue yltää Ouluun. Minulla oli silloin alkamassa syöpähoidot ja tarvitsin voimaannuttavia kokemuksia.

Matkalla Ouluun päätin käydä moikkaamassa Pavea, sillä edellisestä kohtaamisestamme oli yli kaksikymmentä vuotta. Ajattelin mielessäni, että mahtaakohan Pave vielä tunnistaa minut. Madetojasalin esiintyjätilat ovat minulle tutut, joten löysin Paven huoneen helposti.

Nähdessään minut hän huudahti: ”Maestro Lampela, miten menee.” Sitten veljellinen halaus ja kuulumisten vaihdot. Konsertti oli upea ja Pave oli elämänsä vedossa. Tulevasta sairaudesta ei ollut vielä tietoakaan.

Katsoin televisiosta helmikuussa 2020 kun Pave Maijaselle myönnettiin Erikois-Emma elämäntyöstä. Hän oli vuotta aiemmin sairastunut ALS-tautiin ja se näytti etenevän todella nopeasti. Olin joskus mielessäni pohtinut, että pitäisikö ne sinfoniaorkesterinuotit kaivaa esille ja ehdottaa Pavelle konsertteja kaupunginorkestereiden kanssa. Silloin näin, että se on myöhäistä.

Pave Maijanen, Suomen Paul McCartney, oli äärimmäisen musikaalinen multi-instrumentalisti. Bändisoittimien lisäksi hän osasi soittaa monenlaisia torvia sekä huuliharppua. Hän oli myös erinomainen tuottaja, jonka ohjaamana Dingosta tuli niin suuri, kuin siitä tuli. Poplaulajana Pave Maijanen oli aivan omaa luokkaansa. Hänen laulamansa stemmat ovat suorastaan hunajaa korville. Maijasen laulut jäävät elämään, sillä ne ovat universaaleja ja ajattomia pop-klassikoita. Kiitos lauluistasi Pave Maijanen.