Kolumni

Paras työ­paik­ka ikinä - pitääkö työssä olla aina kivaa?

-

Kaveri pääsi työhön vasta perustettuun tiimiin. Innolla ja voimalla mukaan, ajatteli hän astuessaan uusiin haasteisiin tuoreessa työyhteisössä. Kuten yhteisöissä lähes poikkeuksetta käy, uusi tyyppi sekoitti työryhmän roolipakkaa. Tulijalle tehtiin tilaa ja ryhmän jäsenten roolit muotoutuivat uudelleen.

Homma alkoi jälleen rullaamaan ja tiimi pääsi uuteen vauhtiin. Tulija huomasi, että jopas meillä onkin huippujutut ja sama sekopäinen huumorintaju. Konsensus löytyi asiaan kuin asiaan, valovoimainen esihenkilö näytti toiminnan sekä päätösten suuntaa ja vahvat persoonat säestivät. Se sopi mainiosti kaikille. Paras työpaikka ikinä oli nielaissut uudenkin tulijan mukaan flowhun.

Sitten tapahtui jotain. Tiimissä alkoi kuulua soraääniä. Ilmaantui erilaisia näkemyksiä asioista ja työtehtävien hoitamisesta. Jutut eivät enää naurattaneetkaan kaikkia ja alkuvaiheen hypetys karisi tiimiläisten mielistä.

Vaikka osa porukasta halusi yhä pysytellä kivassa nosteessa, alkoivat toiset kyseenalaistaa siihen mennessä tehtyä ja ehdotella muutoksia. Ryhmässä syntyi kriisi. Luonnollinen osa ryhmän elämänkaarta.

Usein ajatellaan työn ilon tarkoittavan, että työpaikalla on kivaa ja juttu luistaa kollegoiden kesken.

Usein ajatellaan työn ilon tarkoittavan, että työpaikalla on kivaa ja juttu luistaa kollegoiden kesken. Ollaan samalla sivulla, samaa mieltä. Konsensus on vahva ja epämiellyttäviä mielipiteitä ei oikeastaan ole. Ajatukseen ihastuu ja lopulta pettyy, kuten kävi tarinammekin työyhteisölle kriisivaiheen koittaessa.

Työn ilohan on kuitenkin jotain ihan muuta. Ilo työhön syntyy, kun ihmisellä on työssään hyvä olla. Työ on merkityksellistä, motivoivaa ja sopivan haastavaa.

Työntekijä kokee, että hän tulee työyhteisössään kuulluksi. Hänen ajatuksiaan arvostetaan ja hänen on turvallista puhua työhön ja työntekemiseen liittyvistä asioista - myös niistä kipeistä ja kehittämistä vaativista sekä työkavereiden että esihenkilön kanssa. Hänellä on mahdollisuus kehittää työtään ja työyhteisöään omalla panoksellaan.


Löysikö tarinamme työyhteisö todellisen työn ilon? Lopulta löysi. Sekä esihenkilöltä että tiimiläisiltä löytyi viisautta ja rohkeutta kuulla, puhua ja ymmärtää. Haasteet ja tilanteen aiheuttamat tunteet nostettiin pöydälle.

Niistä puhuttiin avoimesti ja huomattiin, että asioita voidaan tehdä eri tavoin päämäärä ollessa kuitenkin sama.

Oivallettiin, että työssä on mahdollista voida hyvin ja tuntea iloa, vaikka kaikesta ei olla samaa mieltä ja asioihin on erilaisia näkökulmia.

Kriisin ja sen käsittelyn myötä työyhteisöön jäi jotain vanhaa ja tuli jotain uutta. Työyhteisöstä tuli oikeasti paras työpaikka ikinä.

Kirjoittajat ovat työnohjaajia ja seksuaaliterapeutteja