Alempisäätyinen kansanosa osasi väärentää asiakirjoja jo 1800-luvun alkupuolella, vieläpä ruotsin kielellä. Väärennösrikoksista syytettyjen penkille päätyi niin merimiehiä, sotilaita, vankeja kuin talonpoikiakin.
Turkulaisen Margareta Lindegrenin pesti rakennusmestari Ahlströmin palveluksessa jäi lyhyeksi, kun hän sai potkut jo kahden kuukauden jälkeen tammikuussa 1850. Palvelustodistukseen Ahlström kirjoitti, että Lindegren ei tullut toimeen työtovereidensa kanssa ja oli ajoittain jopa väkivaltainen.
Koska Margareta tiesi, että niin huonolla todistuksella olisi vaikeaa saada työtä, hän antoi räätälinkisällin väärentää itselleen paremman todistuksen. Nainen jäi kuitenkin heti kiinni huijauksestaan ja tuomittiin 12 päivän vesileipävankeuteen Turun linnassa.
Väärennösrikoksista langetettiin myös paljon kovempia rangaistuksia, kuten kävi talollinen Simo Simonpojalle Paimiosta. Hän osti vuonna 1828 hevoselleen ohjakset satulaseppä Gustav Brusellin verstaasta Turusta ja maksoi kolmen riikintaalerin setelillä. Simo lähti nopeasti pois, mutta ohjakset myynyt oppipoika Johan Willgren huomasi setelin väärennetyksi ja raahasi hänet kahden muun miehen avulla takaisin. Talollisen kukkarosta löytyi koko nippu vääriä rahoja.
Simo Simonpoika tuomittiin väärän rahan kaupittelusta 90 raipaniskuun, menettämään kansalaisluottamuksensa ja seisomaan kaularaudassa torin häpeäpaalussa.
Nikolai jäädytti teloitukset
Margaretan ja Simon vaiheita ovat jäljittäneet tutkijat Mari Välimäki ja Mikael Korhonen Turun yliopistosta. He ovat mukana Väärentäjät-tutkimushankkeessa, jossa otetaan selvää siitä, keitä väärentäjät ja heidän asiakkaansa olivat ja millaisia uusia näkökulmia oikeusjutut antavat alempisäätyisten ihmisten elämään. Vuosina 2022–2025 toteutettavaa hanketta rahoittaa Svenska litteratursällskapet i Finland.
Tutkimusryhmää johtavan Suomen historian professori Kirsi Vainio-Korhosen mukaan väärennökset olivat murhiin verrattavia rikoksia, joita käsiteltiin aina hovioikeuksissa.
– Raskain rikos oli rahan väärentäminen. Raha oli kruunun omaisuutta, ja sen väärentäminen majesteettirikos monarkkia vastaan.
1700-luvulla väärennöksistä langetettiin kuolemantuomioita, mutta 1820-luvulla Venäjän keisari Nikolai I poisti koko valtakunnasta niiden täytäntöönpanon. Kuolemantuomio muutettiin ankarimmillaan karkotukseksi Siperiaan, ja lievänäkin seurauksena oli usein ankara ruumiinrangaistus. Naisille määrättiin vitsaniskuja, miehille raipaniskuja enimmillään 120 kappaletta.
Todistuksia vaadittiin
Tutkijoiden aineistona on liki 700 Turun hovioikeudessa käsiteltyä tapausta vuosilta 1809–1850. Mukana on käsin kirjoitettuja väärennöksiä, kuten papintodistuksia, virkakirjoja, sopimuksia ja seteleitä.
– Jo 1800-luvun alussa suomalaiset tarvitsivat työmarkkinoilla ja matkustaessaan monia passin kaltaisia asiakirjoja. Jos sellaisia ei jostain syystä ollut, yritettiin turvautua väärennettyihin papereihin. Tätä voi verrata ilmiöön, jota nykyisin kutsutaan paperittomuudeksi, Vainio-Korhonen kuvailee.
Ihmisellä piti olla ainakin palvelustodistuksia ja papintodistus, johon kirjattiin muun muassa henkilötiedot ja mahdolliset rikkeet.
– Kirjalliset dokumentit olivat konkreettinen ja oleellinen osa rahvaan elämää 1800-luvun alun Suomessa, vaikka ihmiset eivät olisi itse osanneet lukea juuri lainkaan, Välimäki summaa.
Myös käteinen raha oli osa arkea. Käytössä oli monenlaista taalaria ja ruplaa. Osa seteleistä oli käsin kirjoitettuja, mikä lisäsi rahan väärentämistä. Väärennettyä rahaa saattoi saada käteensä myös tietämättään.
– Esimerkiksi eräs piikatyttö teki Helsingin Senaatintorilla rinkelikauppoja ja käytti väärää seteliä, jonka oli saanut jostain. Hänet otettiin kiinni mutta vapautettiin sillä perusteella, että teossa ei ollut tahallisuutta, Vainio-Korhonen kertoo.
Kansalla riitti tietotaitoa
Väärennösten käyttäjät olivat Välimäen mukaan pääasiassa tilattomia irtolaisia, renkejä ja piikoja. Usein he olivat törmänneet väärentäjiin lähes sattumalta maantiellä, markkinoilla tai esimerkiksi tutkintavankeudessa.
– Kiinnostavaa on se, että tavallisilla ihmisillä selkeästi oli oikeudellista tietotaitoa eli käsitystä siitä, miten oikeus ja hallinnollinen järjestelmä toimivat. He tiesivät, missä asiakirjoja tarvitaan ja mitä niissä pitäisi lukea, jotta asiat sujuisivat heidän kannaltaan hyvin.
Esimerkiksi väärennetyn palvelustodistuksen hankkinut Margareta tuskin osasi kirjoittaa mutta tiesi, kuinka todistuksiin perustuva pestuujärjestelmä toimi.
Tutkimusaineistossa myös suurin osa väärennösten tekijöistä kuului alempiin säätyihin. Mukana oli työmiehiä, renkejä, torppareita, sotamiehiä, kisällejä, oppipoikia, merimiehiä ja irtolaisia.
Papereista on paljastunut selkeä väärentämisen ammattikunta. Miehet kulkivat pitkin maita ja mantuja, tarjosivat palveluitaan ihmisille ja saivat niistä pienen maksun. Työvälineet, kuten sulkakynät, eivät tulleet väärentäjille kalliiksi.
– Jos pihalla oli hanhia, niistä saattoi nykäistä sulkia ja teroittaa. Lisäksi tarvittiin paperia sekä mustetta, jota pystyi itsekin valmistamaan, Vainio-Korhonen mainitsee.
Kirjoitustaitoiset opettivat kavereitaan
Miten ihmeessä rahvas sitten osasi kirjoittaa väärennöksiä, ja vieläpä ruotsiksi? 1800-luvun alkupuoliskolla ennen kansakoululaitosta väestölle kyllä opetettiin katekismuksen tavaamista, mutta varsinkin käsinkirjoitettua tekstiä oli vaikea lukea ja kirjoittaa ilman kunnon opetusta.
Osa väärentäjistä kertoi opetelleensa taitonsa itse. Esimerkiksi eräs talonpoika oli harjoitellut kirjoittamista lyijykynällä paperille.
– Lisäksi oli tiettyjä työläisammatteja, joissa harjaannuttiin kirjoittamaan. Toinen tällainen ammattiryhmä oli merimiehet ja toinen sotamiehet.
Vainio-Korhonen arvelee, että näissä ammateissa toimivat miehet opettivat toisilleen kirjoitustaitoa. Tähän saattoi olla myös hyvin aikaa. Esimerkiksi laivaelämään liittyi odottelemista tyynellä säällä, ja silloin ehdittiin harjoitella uusia taitoja. Kirjoitustaito oli myös hyödyksi uralla etenemisessä niin sotaväessä kuin merimiesammateissakin.
Yllättäen myös vankiloissa ja työlaitoksissa opittiin kirjoittamaan. Nähtävästi niissäkin kirjoitustaitoiset opettivat muita, ja opittuja taitoja saattoi käyttää hyödyksi myös rikollisissa ympyröissä.
