Kaksi talouselämän asiantuntijaa kirjoitti (LK 1.7.) lääkäripulan syistä, jota kommentoisin eräänlaisena kokemusasiantuntijana.
Aloitin lääketieteen opinnot 1964, valmistuin 1970 ja jäin eläkkeelle 2004. Aloittaessani kolmas lääketieteellinen tiedekunta oli juuri perustettu poistamaan Pohjois- ja Itä-Suomen ankaraa lääkäripulaa.
Eläkkeelle jäädessäni tiedekuntia oli viisi, opiskelupaikkoja lisätty ja lääkärien määrä kolminkertaistunut, mutta lääkäripula vain jatkui.
Valitusvirttä lääkäripulasta on veisattu koko opiskelu- ja työurani ajan ja syylliseksi on aina nähty lääkärien penseä suhtautuminen koulutuspaikkojen lisäämistä kohtaan. Koulutuksen lisääminen ei kuitenkaan riipu lääkäreistä, vaan siitä, mihin hallitus näkee parhaaksi koulutusrahojaan kohdistaa.
Uuden lääketieteellisen tiedekunnan perustaminen tai opiskelupaikkojen lisääminen maksaisi satoja miljoonia, eivätkä nykyiset opettajat ja seinät repeä mihin tahansa koulutuksen laadun kärsimättä.
Lääkärien lukumäärässä Suomi ei ole takapajula. Tänään meillä on yksi työikäinen lääkäri 250 asukasta kohti. Poistuisiko lääkäripula, jos meillä olisi lääkäri 150 asukasta kohti vai vasta silloin, kun lääkäreitä olisi yksi 50 asukasta kohti?
Tämä tie olisi pitkä ja kallis, joten lääkäripulan poistamiseen on oltava muitakin keinoja kuin koulutusmäärien lisääminen. Miten olisi kunnan- tai omalääkärien palauttaminen? Silloin potilas ei olisi reppulääkäriltä toiselle siirtyvä kiertopalkinto.