Joulun lähestyminen on tuonut ennätysmäärän paketteja niin Postin pakettiautomaatteihin kuin postipalveluihin Pohjolankadun R-kioskilla.
– Ruuhkaa on oikeastaan joka paikassa, enemmänkin mihin on osattu varautua. Pakettimäärä on niin iso, sanoo Postin Pohjois-Suomen aluepäällikkö Sauli Metsävirta.
Verkkokauppa on kasvanut koronaepidemian myötä. Joululahjojen lähettämistä edeltää marraskuun lopussa pidettävä tarjouspäivä Black Friday, jonka myynti Suomessakin on kasvanut vuosi vuodelta.
Ruuhkahuippua helpottamaan on avattu väliaikainen noutopiste Postikadulle, entiseen postitaloon.
– Kuinka kauan se pidetään joulun jälkeen toiminnassa voidaan arvioida tilanteen mukaan, Metsävirta sanoo.
Automaatti yhä suositumpi
Viime aikoina paketteja on saattanut joutua hakemaan kauempaakin kuin noutopaikaksi valitusta automaatista.
– Ensisijaisesti paketti ohjataan läheiseen automaattiin tai Postiin. Jos nämäkin ovat täynnä, voi paketti päätyä vähän etäämmäksikin. Tavoitteemme kuitenkin on, että vastaanottaja saa noutaa paketin heti, eikä sitä varastoida kunnes haluttu automaatti vapautuu, Metsävirta avaa.
Pohjois-Suomen aluepäällikön korviin ei ole kantautunut juurikaan palautetta aiheesta.
– Ehkä pohjoisen ihmiset ovat tottuneet pidempiin välimatkoihin.
Pakettien lähettäminen on lisääntynyt, mutta myös pakettiautomaattien suosio on kasvanut jatkuvasti, mikä on osaltaan johtanut niiden ruuhkautumiseen.
Metsävirran mukaan Rovaniemen keskustaan onkin tulossa uusia pakettiautomaatteja ja osaa nykyisistä laajennetaan. Joulusesongissa muutostöitä ei kuitenkaan voida toteuttaa, vaan ne odottavat rauhallisempaa ajankohtaa.
Pakettien vastaanottajilta Metsävirta toivoo paketin noutamista mahdollisimman pian saapumisilmoituksen tultua.
– Kun saapuneen lähetyksen noutaa, vapautuu pakettiautomaatista lokero uudelle paketille, hän perustelee.
Jatkossa pakettiautomaatteja löytynee yhä enemmän myös kerrostalojen ala-auloista. Posti tarjoaa mahdollisuutta tähän, ja Rovaniemellä pakettiautomaatti onkin sijoitettu esimerkiksi opiskelija-asuntosäätiö Domus Arctican uusimpaan kerrostaloon.
– Tämä on tulevaisuutta. Etenkin uusissa, isommissa kerrostaloyhtiöissä asukkaille tarkoitetut pakettiautomaatit ovat herättäneet kiinnostusta ja ainakin täällä Oulussa niitä on jonkin verran toteutettukin, Metsävirta kertoo.
Napapiirin konttori palvelee
Kun perinteiset postikonttorit ovat viime vuosina siirtyneet R-kioskeille ja muille niin sanotuille kumppaneille koko maassa, löytyy Rovaniemeltä poikkeus. Joulupukin pajakylässä Napapiirillä palvelee perinteinen Joulupukin pääposti. Näin vaikka matkailijoita saapuu koronaepidemian vuoksi vain murto-osa tavallisesta määrästä. Matkailuimagostaan huolimatta Joulupukin pääpostin kirje- ja pakettipalvelut ovat yhtä lailla paikallisten käytettävissä.
Koronaepidemian seurauksena postin kulku ulkomaille on hidastunut ja joihinkin maihin se on jopa täysin katkolla.
– Tilanne elää jatkuvasti. Lentoja on vähennetty kaikkialla maailmassa ja rajoitukset ja viranomaisohjeet voivat muuttua nopeastikin, Metsävirta kuvaa.
Lentojen sijaan postia kuljetetaan maailmalle muilla, yleensä hitaammilla kuljetustavoilla. Kaikkiin maihin postia ei voida Suomesta lähettää tällä hetkellä lainkaan, sillä liikenneyhteyksiä ei ole.
– Tämä on poikkeuksellinen tilanne, johon toivomme asiakkailta ymmärrystä.
Pakettiennätys rikki jo joulukuun alussa
Posti ylsi joulukuun ensimmäisellä viikolla uuteen pakettiennätykseen: viikon aikana lähetettiin yhteensä 1,9 miljoonaa pakettia.
Postin teettämän tutkimuksen mukaan yli kaksi ja puoli miljoonaa suomalaista ostaa joululahjansa verkosta.
Myös vertaiskauppa on ennätyksellisen vilkasta. Joulukuun ensimmäisellä viikolla kuluttajien välisten pakettien määrä nousi jopa 70 prosenttia alkuvuoteen verrattuna.
Posti on varautunut sesonkiin avaamalla koko maahan 200 väliaikaista noutopistettä, ottamalla käyttöön seitsemänpäiväisen jakelun ja uudella paketin jättö ovelle -palvelulla.
Väliaikaisten noutopisteiden määrää kasvatetaan jatkuvasti ja uusia avataan tarpeen mukaan vielä sesongin aikana.
Posti on palkannut sesonkiin yhteensä 2 500 jouluapulaista.