Päi­vä­per­ho­set ovat viet­tä­neet lo­koi­sia ke­sä­päi­viä – monet lajit kas­vat­ti­vat mää­riään läm­pi­mien säiden an­sios­ta

Runsaslajinen päiväperhosten joukko koristi komeita kukkameriä kesä-heinäkuun aikana. Kesän tähtiä ovat olleet muiden muassa sinisiivet ja hopeatäplät sekä erityisesti nokiperhoset. Suomen Ympäristökeskuksen (SYKE) mukaan pitkään lämpimään jaksoon sisältyneet helteet ovat aikaistaneet perhosten kuoriutumista jopa kolmella viikolla. SYKE raportoi, että päiväperhoskantojen kasvu on ollut reilusti vahvempaa kuin muutamana edellisvuonna.

Perhosen runsaudesta kertoo 26.7. Keminmaan Vanhan kirkon vaiheilta ja kirkon edustalla olevalta jokitörmältä, vajaan kilometrin matkalta, laskemani lähes 40 nokiperhosta, yli 20 nokkosperhosta ja kaksi niittyhopeatäplää. Vaikeasti lajilleen määritettävät nokiperhoset olivat melkoisella varmuudella valtaosin metsänokiperhosia, joita nähdään koko Suomessa aivan pohjoisimpia tunturialueita lukuun ottamatta.

Metsänokiperhosten määrittämiseen liittyvä epävarmuus on luonnollista, koska sen voi helposti sekoittaa muihin nokiperhosiin (suonokiperhonen, kairanokiperhonen, lapinnokiperhonen) papurikkoihin ja tesmaperhoseen. Tosin on muistettava, että lapinnokiperhosta tavataan yleensä vain tunturialueillamme ja tesmaperhosen pohjoisimmat lentoalueet ovat Oulun seudulla.

Tällaiselta näyttää luonnon oma perhosbaari. Mettä imemään voi kerralla tulla monen päiväperhoslajin edustajia, tässä ”siipisilmillään” koreileva neitoperhonen ja vaatimattoman näköinen muurainhopeatäplä.
Tällaiselta näyttää luonnon oma perhosbaari. Mettä imemään voi kerralla tulla monen päiväperhoslajin edustajia, tässä ”siipisilmillään” koreileva neitoperhonen ja vaatimattoman näköinen muurainhopeatäplä.
Kuva: Juhani Jaakkola

Perhosten määrittämisessä ei pidä tietenkään tukeutua kirjallisuudessa vedettyihin levinneisyysalueisiin, koska kiihtyvällä vauhdilla etenevä ilmastomuutos puskee hyönteislajeja ja muita eliöitä aivan uusille alueille.

Lajien tunnistamisessa täplät ovat kaiken a ja o. Perhosia voi niiden ravintotankkausta häiritsemättä tarkkailla erityisillä perhoskiikareilla, joilla voi arkojakin lajeja säikyttämättä tutkailla ja siipien täpläjaokkeiden täpliä ynnätä 4-5 metrin päästä.

Hyvällä kännykän kameralla saa ns. normilajeista verrattomia määrityskuvia, joita voi sitten kotona rauhassa vertailla perhoskirjojen tai nettimaailman kuvatarjontaan. Kannattaa muistaa, että perhosten siipikuviot ovat päältä ja alta aivan erilaiset.

Kemijoen törmällä havaitsemani niittyhopeatäplät lukeutuvat Suomen yleisimpien päiväperhosten joukkoon – samoin nokkosperhoset. Hopeatäplän lentoaika kestää yleensä heinäkuun lopulle asti. Kuluva kesä on ollut niin suotuisa, että odotettavissa on toinenkin sukupolvi – ilmeisesti tämän kuun lopulla. Tämä jälkipolvi lentänee syyskuulle asti.

Useimpien tunnistama nokkosperhonen yllättää jo keväthankien aikaan lähtiessään ensilennolle jopa maaliskuussa. Itsekin näin talomme seinäviertä mittailevan ja kevätauringon lämmöstä nauttivat nokkosen jo toisena pääsiäispäivänä. Nokkosperhonen on vilkas ja eloisa hyönteinen, joka viihtyy hyvin seuralaisenamme. Viime aikoina lennelleet nokkoset ovat toisen sukupolven yksilöitä ja voivat lennellä säiden salliessa jopa lokakuulle asti.

Kuluvan kesän tähtiä ovat olleet mm. nokiperhoset. Niiden lajimääritys on monesti hyvin haastavaa.
Kuluvan kesän tähtiä ovat olleet mm. nokiperhoset. Niiden lajimääritys on monesti hyvin haastavaa.
Kuva: Juhani Jaakkola

Vaeltajaperhoset ovat monesti tuoneet säpinää loppukesän ja alkusyksyn hyönteismaailmaan. Tähän perhosryhmään kuuluvat muiden muassa amiraali ja ohdakeperhonen. Myös neitoperhonen luettiin vielä jokunen vuosikymmen sitten vaeltajaperhosiimme, mutta se on nyttemmin vakiintunut Suomen lajilistalle vakioperhoseksi. Laji on Meri-Lapissa pikku harvinaisuus. Innokas perhosbongari  näkee sen kyllä muutaman kerran suven mittaan. Jos laji ”pyöräyttää”toisen sukupolven, neitokaisen kohtaaminen on varmempaa, sillä lentoaika yltää lämpiminä syksyinä jopa lokakuulle asti.

Amiraali kunnioittaa aina silloin tällöin läsnäolollaan Meri-Lapin perhosmaailmaa. Ne tulevat tänne Etelä-Euroopasta.
Amiraali kunnioittaa aina silloin tällöin läsnäolollaan Meri-Lapin perhosmaailmaa. Ne tulevat tänne Etelä-Euroopasta.
Kuva: Juhani Jaakkola

Mainittuja vaeltajia ei ole vielä linssieni eteen tullut. On kuitenkin toiveita, että ainakin jokunen amiraali tai ohdakeperhonen lentäisi tänne Meri-Lapin perhospaikoille. Tämä on realistinen toive, sillä useimmat vaeltajat olen löytänyt kesän viimeisinä viikkoina.

Perhosmailla pyöriessä kokee elämyksen jos toisenkin. Omalle kohdalleni tuli reilut kymmenen vuotta sitten Kivaloiden Keskipenikalla yhyttämäni ritariperhosten joukkoesiintyminen. Olin mustikkaretkellä ja lompsin reppu selässä Keskipenikalta alas johtavaa soratietä kilometrin päässä odottavalle autolleni. Kohta kalliot sivuutettuani tieltä alkoi lepattaa lentoon kymmeniin yksilöihin yltänyt ritariparvi.

Ihmettelin vähän ritareiden esiintymispaikkaa, kunnes päädyin lukemaan Dick Forsmanin ja Olli Vesikon Päiväperhoset Suomen luonnossa teosta. Siinä todettiin, että ritariperhoskoirailla on taipumus kokoontua korkeisiin maastonkohtiin ja mäkien huipuille. Näitä voi siis etsiskellä tällaisilta paikoilta!