Tänä vuonna saaliskauteni jatkui pidempään kuin koskaan ennen. Ja se oli niin ihanaa, että puhkun ilosta vieläkin.
Yleensä olen syksyisin väsähtänyt kuukausia jatkuneeseen marjastukseen ja sienestykseen. Kun kausi alkaa hillalla ja herkkutatilla jo heinäkuussa, ja jatkuu siitä mustikoilla, vadelmilla, herukoilla ja viimein puolukoilla, ei minusta enää ole ollut lokakuussa suolle kyykkimään. Sama juttu sienissä, puhti on poissa myöhäissyksynä.
Tänä syksynä löysin ystävän avustuksella Lapista ensimmäistä kertaa kunnon apajan suppilovahveroita. Niitä peratessa, kuivatessa ja hillotessa menikin sitten pari iltaa.
Viikonloppuna ehdin suolle juuri sopivasti ennen lumen tuloa.