Yleisen uskomuksemme mukaan demokratia ja sen kylkiäiset, kuten ihmisoikeudet, sananvapaus ja riippumaton oikeuslaitos ovat arvoja, joita kaikki maailman maat ja kansat kilvan tavoittelevat.
Totuus näyttäisi olevan toinen. On arvioitu, että maailman noin seitsemästä miljardista ihmisestä vain miljardi elää maassa, missä ihmisoikeudet ovat edes suunnilleen samanlaiset kuin Suomessa.
Eikä moni valtio tunnu edes kaipaavan demokratiaa. Näitä maita löytyy myös Euroopasta.
Hyvä esimerkki on Venäjä, joka on paitsi epädemokraattinen myös muukalaisvihamielinen, homofobinen ja riistokapitalistinen maa, jota ikuinen presidentti Vladimir Putin hallitsee yhdessä ökyoligarkkiensa kanssa. Yhtään demokraattisempi ei ole Turkki, missä sielläkin toisinajattelijoiden paikka on maapaossa tai vankilassa. Myös moni kommunismista vapautunut ex-neuvostomaa ja -satelliittivaltio on valinnut entisen miehittäjänsä pakkosysteemin kansanvallan sijasta. Kiina on puolestaan onnistunut yhdistämään kommunistidiktatuurinsa markkinatalouteen.
Monista länsimaista - myös Suomesta - löytyy yllättävän paljon niitä, jotka ovat valmiita vaihtamaan demokratian yhden puolueen tai johtajan pakkovaltaan. Äärikansallismielisyys ja muukalaisviha ovat palanneet populismin kaavussa Eurooppaan, vaikka molemmista on äärimmäisen huonoja muistoja lähihistoriasta.
Mikä ihmisiä viehättää itsevaltaisessa menossa? Miksi niin moni haluaa ikeen alle?
Ehkä kyse on hätähuudosta. Maailma on muuttunut niin monimutkaiseksi paikaksi, että taviksen on sitä vaikea ymmärtää. Diktatuuri tarjoaa helpon selityksen, eikä salli totuuksiensa kyseenalaistamista. Sellaisessa aivonarikassa ymmärtämättömän mieli lepää tai ainakin hän toivoo niin.