Avaan silmät. On hämärää, lähes pimeää. Makuuhuoneen ovesta kajastaa piha- ja katuvalojen rippeitä. Eletään niitä aikoja vuodesta, kun valon määrästä ei pysty heti päättelemään, onko jo aamu.
Vilkaisen kelloa ja sammutan herätyksen, joka olisi alkanut piristä hetken kuluttua. Jään vielä hetkeksi peiton alle venyttelemään ja keräämään rohkeutta nousta ylös.
Olohuoneessa nukkunut koira huomaa, että olen hereillä.