Kunta- ja aluevaalien jälkeen on käyty taas kerran kiihkeää keskustelua vaalituloksen näkymisestä luottamuspaikkojen jaossa. Yleinen oikeudentaju lähtee siitä, että nämä paikat jaettaisiin vaalituloksen mukaan eli siten, että eri puolueet ja vaaliliitot saisivat paikkoja valittujen valtuutettujen määrän mukaan. Taitaapa tämä suhteellisuusperiaate olla kirjoitettu myös lakiin.
Kunnallisten luottamuspaikkojen jaossa on perinteisesti lähdetty siitä, että suhteellisuus jokaisessa luottamuselimessä erikseen. Tämä tarkoittaa käytännön esimerkissä sitä, että:
Puolue A saa vaaleissa 40 % äänistä, puolue B 30 %, puolue C 20 % ja puolue D 10 %. Jokaisessa valittavassa 10 lautakunnassa on 9 jäsentä eli valitaan 90 lautakunnan jäsentä. A saa jokaiseen neljä jäsentä, B kolme ja C kaksi jäsentä. D ei saa yhtään lautakuntapaikkaa.
Tämä suhteellisuuden tulkinta on sellaisenaan siirretty aluehallinnossa käytettäväksi ja sitä perustellaan lainmukaisuudella. Kyseessä on kuitenkin lain tulkinta.
Suhteellisuutta voisi toteuttaa myös käyttäen vaaleissa (presidentinvaalia lukuun ottamatta) sovellettua, niin sanottua d’Hondtin menetelmää, jossa äänestäjien tahto toteutuu eittämättä tarkemmin. Sitä noudattaen esimerkissä myös D saisi karkeasti laskien 8–10 lautakuntapaikkaa. Tätä laskentatapaa käytetään eduskunnassa valiokuntapaikkoja jaettaessa.
Kenellekään ei liene epäselvää, miksi vallassa olevat puolueet eivät halua siirtyä käyttämään d’Hondtia.