Päih­de­riip­pu­vais­ten lä­hei­set kokevat tuskaa, jol­lais­ta on vaikea ym­mär­tää - ke­mi­läi­set huu­me­on­gel­mais­ten lasten van­hem­mat pe­rus­ta­vat ver­tais­ryh­män huu­me­ad­dik­tien van­hem­mil­le

Kemissä kokoontuu matalankynnyksen vertaisryhmä, johon osallistuvat auttavat toinen toisiaan.
Kemissä kokoontuu matalankynnyksen vertaisryhmä, johon osallistuvat auttavat toinen toisiaan.
Kuva: vappu jaakkola

Tiina ja Arto (nimet muutettu) ovat tietäneet toisensa ulkonäöltä jo pitkään. He törmäsivät sattumalta lenkkipolulla ja alkoivat juttusille. Nopeasti löytyi yhteistä: molemmilla on vakavasti huumeriippuvainen lapsi.

Tiina ja Arto haluavat esiintyä tässä lehtijutussa anonyymeina, koska he eivät halua, että heidän lapsensa henkilöllisyydet paljastuisivat.

Tiina ja Arto ovat ihan tavallisia ihmisiä. Molempien elämät ovat mallillaan, he ovat terveitä ja muut perheenjäsenet hyvinvoivia. Elämässä on paljon iloa tuottavia asioita.


Vaikka Tiinan ja Arton huumeriippuvaiset lapset ovat jo aikuisia, kantavat Tiina ja Arto huolta heistä jokaisena päivänä.

– Meidän perheessämme tämä “tivoli” on kestänyt vuosia. On oltu pohjalla, noustu sieltä ja käyty hoidoissa. Lapseni oli yli vuoden täysin raittiinakin, mutta sitten kaikki räjähti ja mentiin taas takaisin pohjalle, Arto kertoo.

Arton lapsi kävi muun muassa Minnesota-hoidossa.

– Jo siellä tuli mieleen, että Meri-Lappiinkin pitäisi perustaa oma perheryhmä narkomaanien läheisille. Arto kertaa.

Myös Tiina oli havahtunut vertaisryhmän tarpeeseen. Hän oli lukenut aiheesta netistä ja lainannut aihetta käsitteleviä kirjoja.

– Olen puhunut paljon tuttujeni kanssa tilanteestamme, mutta onhan heidänkin raskasta kuunnella. Olen myös yrittänyt huolehtia itsestäni ja omasta jaksamisestani, Tiina kertoo.


Nyt Arto ja Tiina ovat perustamassa matalan kynnyksen vertaistukiryhmää huumeriippuvaisten läheisille. Se kokoontuu ensimmäisen kerran 13. lokakuuta kello 19 Kemin Pruntsin tiloissa.

– Etenemme ryhmän ehdoilla. Emme halua protokollamaisuutta ryhmälle, vaan tarkoitus on, että ryhmä toimii vapaamuotoisesti ja autamme toinen toisiamme, Arto toteaa.

Tiina ja Arto ovat kertoneet avoimesti perheidensä tilanteesta lähipiirissään. Moni tuntee jonkun ihmisen, jonka elämä on mennyt pilalle huumeiden vuoksi.

Päihderiippuvaisten läheiset kokevat tuskaa, jollaista on vaikea ymmärtää, jos siitä ei ole itsellä kokemusta.

– Väitän, että oman lapsen päihdeongelma on kaikista pahin. Sitä ei voi verratakaan esimerkiksi puolison, sisaren tai omien vanhempien ongelmiin, Tiina toteaa.

Oman lapsen päihdeongelma saattaa aiheuttaa häpeää ja vanhemmat kokevat syyllisyydentunteita tilanteesta. Moni saattaa miettiä, kehtaako tulla vertaisryhmään.

– Saatetaan ajatella, että mitä jos ryhmässä on joku tuttu, joka näkee, että minunkin lapsi on huumeongelmainen. On kuitenkin yhden-tekevää, mitä muut ihmiset ajattelevat: fiksut ja kivat  ihmiset ovat empaattisia ja ikävien ihmisten mielipiteistä ei kannata välittää, Tiina summaa.

Tiina ja Arto, kuten varmasti monet muut huumeiden käyttäjien omaiset, ovat saaneet paljonkin hyvää tarkoittavia ohjeita ystäviltä ja tutuilta. “Älä anna rahaa ja sano, että tuossa on ovi” on usein kuultu neuvo.

Sekä Tiina että Arto myöntävät, että näinhän se varmasti kannattaisi toimia. He saattaisivat antaa itsekin samanlaisia neuvoja, jos eivät itse olisi tällaisessa tilanteessa.

Kyseessä on kuitenkin oma lapsi, vaikkakin jo aikuinen.

– Ei välejä omaan lapseen pysty katkaisemaan, vaikka vähän haluttaisikin, Arto toteaa.

– Kun tietää, että lapsella on asiat huonosti eikä ole kattoa pään päällä, niin ei ole kiva syödä mukavaa illallista mennä nukkumaan lämpimään sänkyyn, Tiina toteaa.

– Riippuvuus on sairaus, jonka minäkin olen oppinut ymmärtämään. Mutta usein päihdeongelmaisia kohdellaan kuin toivonsa menetettyjä spitaalisia, Arto sanoo.


Tiinan lapsen ongelmat ilmenivät vasta aikuisena, yli 30-vuotiaana. Siihen saakka elämä oli sujunut hyvin, koulussa ei ollut ongelmia ja lahjakas lapsi olisi voinut valita minkä tahansa itseään kiinnostavan alan.

Oma ala löytyikin, lapsi kävi töissä ja kaikki tuntui olevan mallillaan. Päihteet, muun muassa kannabis olivat kuuluneet Tiinan lapsen elämään jo nuoresta saakka ja elämä alkoi luisua.

Tiinan lapsi saatiin edunvalvontaan, joten äidin ei tarvitse huolehtia aikuisen lapsenVuokrat saattavat jäädä huumeriippuvaisilta maksamatta tai päihdeporukat aiheuttavat niin paljon häiriöitä, että ennen pitkää tulee häätö.

– Yhteistä monelle huumeriippuvaisille on se, ettei heillä ole mitään normaalia elämää: ei ole pankkikortteja tai puhelimia. He ovat kuin irtolaisia, Arto sanoo.

Arton lapsi yritti raittiina kautenaan päästä käsiksi normaaliin elämään yhteiskunnan jäseneksi.

– Elämän rakentaminen ei ole helppoa. Suurin osa vanhoista kavereista on hylännyt. Olet niin yksin kuin olla voi. On pelkotiloja, epävarmuutta ja itsetunnottomuutta. Ei se ole niin yksinkertaista lähteä hakemaan töitä ja opiskelupaikkaa, Arto toteaa.


Arton ja Tiinan mielestä huumeita ja niiden vaarallisuutta vähätellään. He uskovat porttiteoriaan: kannabiksen käyttö avaa oven huumeiden maailmaan.

– Kaikki päihdeaddiktiot ovat ikäviä, mutta huumeriippuvuus on syöksylasku raakuuteen ja ohituskaista pohjalle, Arto pohtii.

Huumeriippuvaisten läheisille tarkoitettu vertaistukiryhmä kokoontuu ensimmäisen kerran tiistaisin, ensimmäisen kerran 13.10. kello 19 Kemin Pruntsissa.