Antti Lindtman (sd.) kritisoi Orpon hallituksen politiikkaa ja haluaa pääministeriksi päästäkseen muuttamaan maan suuntaa (STT 4.1.). Aika erikoiseksi on sdp:n politiikka mennyt.
Tämä oli todellinen rimanalitus Lindtmanilta. Ei sanaakaan konkretiaa, vaan tyhjää puhetta paremmasta elämästä, kun vain hänet äänestetään hallitusta johtamaan. Pääministerin valintakin on vain tahtokysymys, jossa vaaleilla ei ole mitään sijaa.
Luulen, että tulemme näkemään uudistusten vaikutukset vaalikauden lopulla. Silloin sdp ei saa enää nykyisen kaltaista kannatusta. Sille ohjautuneet vasemmistoliiton ja vihreiden äänet löytävät taas omansa. Siksi tällainen puheenvuoro – Antilla on kiire.
Miten perinteinen jakopuolue aikoo korjata suuntaa? Demareilla, etenkin Lindtmanilla ei ole esittää mitään talouden korjaamiseksi. Tärkein motto heillä on puolueen gallupkyselyn kannatusprosentti ja persujen haukkuminen. Nämäkö ovat eväät pääministerin paikalle havittelevalle henkilölle?
Itseluottamus on kova, mutta onko näyttöjä tai yleensä kokemusta oikeasta työelämästä tai yritystoiminnasta? Tässä maassa on monta, jotka haluavat pääministeriksi, mutta harva siihen asemaan pääsee ja vielä harvempi pystyy tehtävän hoitamaa.
Demarijohtaja kurottaa liian isoon rooliin. Tokkopa kokoomus tai edes keskusta on valmis yhteistyöhön.
Kuka voi olla yhteistyössä puolueen kanssa, joka panee kaikkia uudistuksia vastaan, eikä kerro omaa vaihtoehtoaan puhumattakaan sen vaikutuksista? Helppo on luvata parempaa vertailematta sitä mihinkään.
Mikä tämän politiikan suurin ero olisi nykyisen, vaaleilla valitun hallituksen toimintaan verrattuna? Suurin muutos olisi todennäköisesti lisävelan ottaminen ja verotuksen kiristäminen. Tyytymättömiä hallitukseen tietysti ovat tukien saajat, jotka joutuvat nyt yllättäen maksamaan vähän asumisestaan tai elämästään.
Kuinkahan kauan suomalaisilta menee sen ymmärtämiseen, että sellaista rahaa, jota ei ole olemassa, ei voi jakaa?