Paljon ehtii vettä virrata Kemijoessa, ennen kuin kalaviranomaisen yritys muuttaa voimayhtiöille määrättyä kalatalousvelvoitetta on käsitelty loppuun.
Kalantutkijat julkaisivat vuonna 2014 raporttinsa, jonka mukaan pohjoisten suurten jokien rakentamisesta aiheutuneet haitat vaelluskaloille pitäisi korvata nykyiseen nähden moninkertaisina.
Kolme vuotta myöhemmin ely-keskus jätti Pohjois-Suomen aluehallintovirastolle vaatimuksensa velvoitteen muuttamisesta ja muun muassa kalateiden rakentamisesta Kemijoen voimalaitoksiin.
Siitä on pian kaksi ja puoli vuotta, eikä kaivosten ja sellutehtaiden luvituksilla täysin työllistetty avi ole vieläkään antanut asiasta kuulutusta eli tiedottanut hakemuksesta.
Vastikään se pyysi ely-keskukselta täydennystä. Virasto kaipaa lisätietoa muun muassa Isohaaran nykyisten kalateiden toimivuudesta ja siitä, miten hakija huomioi vaatimuksessaan aikanaan vahingonkärsijöille maksetut kertakaikkiset korvaukset.
Täydennyspyyntö viittaa siihen, että kuulutus on pian tulossa ja asianosaiset pääsevät vihdoin ottamaan kantaa.
Kemijoki Oy on ehtinyt jo tyrmätä vaatimukset.
Se lähetti talvella avillle kirjelmän, jossa se ampuu hakemuksen alas virheellisenä, teoreettisena ja mahdottomana.
Kovasanainen kirjelmä on sen verran poikkeuksellinen, että käsittelyprosesseja tuntevat ovat nähneet siinä jopa painostusta riippumatonta lupaviranomaista kohtaan.
On epävarmaa ja tutkimusten mukaan epätodennäköistäkin, että rakennettuun Kemijokeen olisi palautettavissa luonnonkiertoon tukeutuvat, elinvoimaiset ja pyyntiä kestävät vaelluskalakannat – edes mittavilla investoinneilla.
Silti kalatalousviranomaisen vaatimus velvoitteen muuttamisesta on ymmärrettävä ja perusteltukin.
Vesilain mukaan "lupaviranomainen voi hakemuksesta muuttaa kalatalousvelvoitetta ja kalatalousmaksua koskevia määräyksiä, jos olosuhteet ovat olennaisesti muuttuneet".
Nykyinen velvoite sai lainvoiman 1980. Taustalla olivat 1960- ja 1970-luvulla tehdyt selvitykset.
On selvää, että nyt pohjaksi on paljon enemmän kokemusta ja tietoa muun muassa siitä, kuinka tärkeä luonnonkierto on vaelluskalakannoille jo perimän säilyttämiseksi. Tekniset ratkaisut, vesienhoidon suunnitelmat ja valtion panostukset vaelluskaloihin ovat nekin aivan toista kuin 50 vuotta sitten.
Etelämpää on esimerkkejä, miten oikeuslaitos on tulkinnut pykälää olosuhteiden olennaisesta muuttumisesta. Esimerkiksi vaeltavan järvilohen paluu Pielisjokeen ja julkisuudessa paljon olleeseen Hiitolanjokeen lähtivät juuri siitä, että kalaviranomainen alkoi ajaa asiaa ja KHO siunasi lopulta velvoitteen muuttamisen.
Pohjoisessakin juna on liikkeellä. Matka on tehtävä, olkoonpa että päätepysäkki häämöttäisi kaikkien valitusten jälkeen aikaisintaan 2020-luvun lopussa ja lopputulos olisi mikä hyvänsä.
P.S.
Lehtitietojen mukaan ex-ministeri Hanna Mäntylä on jättänyt vihreän oksansa Euroopan neuvostossa sen jälkeen, kun tyytymätön työnantaja oli ehtinyt jo kerran siirtää hänet toisiin tehtäviin. Paluu maitojunalla kotiin poliittisesta virkanimityksestä on hyvin poikkeuksellista. Mäntylä nousi taannoin Lapista kansanedustajaksi kuin tyhjästä ja katosi lähes yhtä nopeasti ilman, että olisi tehnyt tiliä sen enempää medialle kuin äänestäjilleen. Lapin salamyhkäisimmän poliitikkotarinan kannet lienee nyt suljettu lopullisesti.