Tutustuin Unni Drouggen kirjaan "Pahuudella on rakkauden kasvot". Se on omaelämänkerrallinen romaani.
Elämä tuntui lähes normaalilta, kunnes hän tapaa itseään nuoremman Niclaksen. Kirja on osin pelottavan vastenmielinen, mutta äärettömän rehellinen ja tositilitys siitä, miten nainen jää väkivaltaiseen suhteeseen kestäen kaiken niskaan syydetyn omina virheinään ja vikoinaan. Tällainen voi ihmismieli olla raadollisimmillaan, rakkaimman hyväksikäyttäjänä ja lähes toisen elämän tuhoajana.
Ulospäin pariskunta on onnellinen, mutta kotona tilanne kurjistuu. Hiljalleen, lyönti lyönniltä ja solvaus toisensa jälkeen Unni menettää otteensa tärkeimmistä asioista: lapsistaan, ystävistään, kirjoittamisesta. Hänelle ei jää mitään omaa, mikä lienee miehen tarkoituskin.
Kirjailija kertoo mitään säästämättä, miten rakkauden voima voi muuttua tuhoavaksi ja miten voi selviytyä helvetillisestä tilanteesta. Hän kertoo, miten koki elämänsä tuolloin ja löysi ulospääsyn. Hän päätti olla rehellinen itselleen ja muille.
Maailmassa on paljon huonosti kohdeltuja, fyysisesti ja psyykkisesti pahoinpideltyjä naisia, jotka ovat joutuneet samaan tilanteeseen useampaan kertaan. Hän haluaa paljastaa kaiken; erotiikan, vihan, itsetuhoisuuden, katteettomat lupaukset, väkivallan eri keinot. Lisäksi hän haluaa tuoda esiin jotakin, mitä useat eivät tule ajatelleeksi: pitkään kestäneestä sorrosta toipuminen on vaivalloinen ja erittäin pitkä prosessi.
Henkinen väkivalta on toisen ihmisen alistamista ja satuttamista ilman fyysistä väkivaltaa. Se voi ilmetä monin eri tavoin – nöyryyttäminen, haukkuminen, arvostelu, syyttely, nimittely, uhkailu, pelottelu, väkivallalla uhkaaminen tai kiristäminen. Se voi olla eristämistä tai estetään uhria tapaamasta ystäviä tai perhettä. Se voi olla kontrollointia, uhrin tekemisten ja menemisten tarkkailua ja rajoittamista.