Yliopistoista tehdyissä selvityksissä jatko-opiskelijan oikeusturva on todettu lähes olemattomaksi, mistä tapaus Törhönen on vain yksi esimerkki. Väitöskirjatutkijan ohjaajaksi nimetty professori voi suhtautua ohjattavaan täysin mielensä mukaan joko ottamalla tehtävänsä vakavasti tai olla ottamatta eli syrjiä ilman seurauksia.
Jälkimmäisessä tapauksessa tohtoriksi aikovalla on kaksi vaihtoehtoa: haudata tohtorihaaveet ja lähteä yliopistosta tai tehdä valitus. Ensimmäinen vaihtoehto on parempi, koska tehtävänsä laiminlyöneelle valituksesta ei seuraa mitään ja valittajan tohtorinhattu jää joka tapauksessa hyllylle.
Opettajakunnan epäasiallisen käytöksen ja syrjinnän torjumiseksi yliopistot ovat asettaneet ja ohjeistaneet omia oikeusturva- ja tasa-arvolautakuntia ja muita elimiä, joten teoriassa opiskelijoiden oikeudet pitäisi olla turvattu viimeiseen tappiin asti. Käytännössä ne muistuttavat Venäjän lakeja, jotka ovat olemassa, mutta niitä ei tarvitse noudattaa.
On helppo arvata, kenen hyväksi nämä instanssit yksittäisen opiskelijan professoria tai tiekunnan päätöksiä vastaan tekemässä valituksessa toimivat. Vain silloin, kun valittajien joukko on suuri ja väärinkäytökset tulevat julkisuudessa esille, niiden toimintaan saatetaan ainakin muodollisesti puuttua.
Yliopisto-, korkeakoulu- ja jatko-opiskelijoiden opettajiin kohdistuvat valitukset pitäisi selvittää paljon nykyistä vakavammin ja täysin ulkopuolisin voimin. Ne ovat edelleen harvinaisia, koska auktoriteeteista valittamisella on korkea kynnys ja niissä opiskelija joutuu panemaan peliin tulevaisuutensa ja jopa koko loppuelämänsä.
Sillä tavalla päästäisiin korjaamaan jopa lahkolaisuutta muistuttavissa hierarkkisissa akateemisissa yhteisöissä ilmeneviä epäkohtia ja lopettamaan käytävillä kuiskuttelut ja kahvihuoneessa kollegojen kanssa tehdyt ennakkopäätökset.