Kolumni

Olisiko teillä hetki aikaa puhua peloista?

Kysymys kuuluu, miksi pelon ja pelkäämisen ympärillä on stigma.

-
Kuva: Anna-Leena Muotka

Kädet hikoaa, jalat tärisee, sydän lyö nopeammin kuin aikaisemmin, oksettaa. Tämän reaktion sain, kun kiipeilimme puissa seminaariryhmän kanssa Vuokatin Seikkailupuistossa. Monet muut saivat saman reaktion, mutta eivät puhuneet siitä.

Olin tiettävästi ainoa, joka puhui korkeanpaikankammostaan.

Olen monesti puhunut elokuisen matkan jälkeen siitä, kuinka minusta tuntui siltä, että pyörryn puun oksistolla. Keskustelu on yleensä minun monologi monista peloistani samalla, kun muut katselevat minua kysyvästi. Tiedän, mitä he ajattelevat: miksi sinä kerrot meille tästä?

Ihan kuin peloista ei saisi puhua.

Mutta miksi näin on? Pelko on yksi ihmisen perusvaistoista. Kouluissa opinto-ohjaajat ja koulukuraattorit  puhuvat siitä, kuinka omista tulevaisuuden peloista ja tuntemuksista tulisi puhua avoimesti, jotta olo helpottuisi. Yleensä kyseisten infojen aikana nuoret sulkeutuvat kuoreensa. On noloa puhua omista tunteistaan julkisesti.

Peloista vaietaan. Jos ei tule sellaista tilannetta vastaan, jossa näet ystäväsi heikkoudet, et todennäköisesti tule kuulemaan niistä. Se johtuu siitä, ettei suomalaiseen kulttuuriin ei kuulu avoimuus.

Siksi, miksi minua katsottiin pitkään kerrottuani puuseikkailustani. Uskalsin olla nolo ja näyttää heikkouteni.

Ystävieni reaktiot yllättivät. Avautumiseni peloistani aloitti mielenkiintoisen keskustelun siitä, mitä muut pelkäsivät. Keskustelimme pelkojen syistä, kuten lapsuuden traumoista.

En tiedä, johtuiko se siitä että näytin esimerkkiä henkisestä vahvuudesta. Toinen vaihtoehto on, että he näkivät muiden kysymysmerkeiltä näyttävät kasvot, eivätkä he halunneet minun näyttävän urpolta yksin.

Kysymys kuuluu, miksi pelon ja pelkäämisen ympärillä on stigma. Miten siitä päästäisiin eroon? Nuoret pelkäävät yllättävän paljon muutosta ja jos peloista ei puhuta, voivat ne jäädä vaivaamaan mieltä. Tästä syntyykin sitten taas isompia ongelmia.

Olisiko meidän korkea aika muuttaa tapojamme ja alkaa puhua enemmän tunteistamme?

Kirjoittaja ei pelkää puhua peloistaan.