Keisari Aleksanterin mahtikäskyllä 1820-luvun alussa myönnetyistä etuisuuksista huolimatta Tornion kehitys ei kääntynyt nousuun. Merenkulku taantui niin, että torniolaisilla oli vain kaksi kohtuullisen kokoista alusta, kun haaparantalaisilla oli kahdeksan. Kun Haaparannan kauppiailla oli Tukholman-kaupassa tullietukin, eivät torniolaiset pärjänneet kilpailussa. Useimmat torniolaisten kauppamatkat ulottuivat enää Ouluun saakka.
Torniolaisten yritteliäisyyskin oli lamassa eikä tulevaisuuteen uskottu. Kaupungin väkiluku jatkoi laskuaan. Heikkojen suhdanteiden lisäksi huonot satovuodet ja pahat tautiepidemiat aiheuttivat sen, että torniolaisia oli 1830-luvun lopussa enää noin 550. Tämä oli kolmanneksen vähemmän kuin 1700-luvun lopussa ja vain hiukan enemmän kuin kaupungin varhaisina vuosikymmeninä 1600-luvulla.
Muutos parempaan oli kuitenkin jo tapahtumassa, vaikka aikalaiset eivät sitä luultavasti heti huomanneetkaan. Ruotsi korotti tulleja entisestään 1830-luvun lopulla, mikä merkitsi käytännössä kuoliniskua torniolaisten vuosisataisille Tukholman-purjehduksille.
Oli pakko uskaltautua epämukavuusalueelle ja avata kauppareitit Venäjän pääkaupunkiin Pietariin, jossa oli 1800-luvun puolivälissä viisi kertaa enemmän asukkaita kuin Tukholmassa. Puutavaraa ja lohta saatiinkin kaupattua Pietarin markkinoille niin paljon kuin vain pystyttiin toimittamaan. Tämä käänsi seuraavina vuosikymmeninä Tornion kehityksen suunnan.
Kirjoittaja on Tornionlaakson museon amanuenssi
