Eduskunnan tärkein tehtävä on huolehtia Suomen ja suomalaisten turvallisuudesta. Tästä oli kyse myös kesällä säädetyssä, vilkasta keskustelua herättäneessä rajaturvallisuuslaissa. Säädetyn lain avulla Suomi varautuu välineellistetyn maahantulon torjuntaan ja pyrkii varmistamaan kansallisen turvallisuuden kaikissa tilanteissa.
Lain nojalla voidaan rajoittaa kansainvälistä suojelua koskevien hakemuksien vastaanottamista, mikäli vieras, vihamielinen valta pyrkisi ihmisiä välineellistämällä painostamaan Suomea.
Nyt kun poikkeuksellisen laajan tuen eduskunnan äänestyksessä saaneen lain säätämisestä on kulunut kuukausi, voitaneen vähän jo arvioida sitä, toteutuivatko lain vastustajien maalailemat uhkakuvat suomalaisen oikeusvaltion murenemisesta.
Lakia vastaan äänestäneet perustelivat näkemystään sillä, että turvapaikkaa hakevien palautuskielto on kansainvälisissä sopimuksissa ehdoton. Me lakia kannattaneet puolestaan perustelimme, että kansainvälisen oikeuden mukaan vastuu maahantulon kontrollista kuuluu jokaiselle suvereenille valtiolle.
Oikeudellisesti suojattuna ehdoton palautuskielto tarkoittaisi käytännössä tuon kontrollin menettämisen lisäksi sitä, että tosiasiallinen määräysvalta ulkorajalla siirtyisi vieraalle, vihamieliselle valtiolle. On mielestäni päivän selvää, ettei Suomi oikeusvaltiona voi tällaista sallia.
Yhtä selvää on, ettei suomalainen oikeusvaltio horju sen vuoksi, että jotkin kiperät oikeudelliset kysymykset ovat kiistanalaisia tai niiden tulkinnasta on erilaisia, jopa aivan vastakkaisiakin näkemyksiä.
Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen suomalainen tuomari Pauliine Koskelo on hiljattain todennut hyvin, että se, että oma kanta ei mene läpi, ei sinänsä oikeuta väitettä, että oikeusvaltio olisi menetetty.
Ajattelen niin, että oikeusvaltiota tulee puolustaa ja oikeusvaltiolla on myös oikeus puolustautua ulkoisia uhkia vastaan, kuten rajaturvallisuuslakia säädettäessä juuri tehtiin.