Puolukka on yksi Suomen metsien yleisimmistä ja laajimmalle levinneistä luonnonmarjoista. Silti suuri osa sadosta jää vuosittain metsiin, toki eläinkunnan ravinnoksi. Voisimmeko tehdä asialle jotakin?
Puolukkaa poimitaan Suomessa sekä kotitalouksien käyttöön että kaupallisesti. Vielä muutama vuosikymmen sitten marjoja kerättiin huomattavasti nykyistä enemmän, mutta 1990-luvun lopulla puolukasta poimittiin valtakunnallisesti enää noin 8–10 prosenttia sadosta.