Norjalainen huippusuunnistaja Audun Heimdal on kuollut 25-vuotiaana, kertoi Norjan suunnistusliitto verkkosivuillaan. Heimdal kuoli syöpään viime lauantaina perheensä ympäröimänä.
Heimdal voitti viime vuonna hiihtosuunnistuksen MM-kullan takaa-ajossa. Norjalainen saavutti hiihtosuunnistusurallaan myös kaksi MM-hopeaa ja yhden pronssin.
Heimdal juhli mitaleja myös Suomen maaperällä. Vuonna 2017 Tampereella järjestetyissä suunnistuksen nuorten MM-kilpailuissa norjalainen saavutti viestikullan ja henkilökohtaisen hopean.
– Norjalainen suunnistus on menettänyt fantastisen urheilijan ja ihmisen. Audun ei koskaan ollut eniten äänessä, mutta käyttäytymisellään hän oli loistava esikuva ympärillään olleille, Norjan suunnistusliiton puheenjohtaja Leif Störmer sanoi.