Norja ne­li­vai­hei­sel­la suun­ni­tel­mal­la ulos ko­ro­nas­ta

Pääministeri Erna Solberg ei suostunut kertomaan tarkkoja päivämääriä rajoitusten purkuun: "Sen tulee perustua tietoon, ei päivämääriin."

Oslo

Norja aikoo purkaa koronarajoituksiaan neljässä vaiheessa, joista jokaisen välillä on vähintään kolme viikkoa, kertoi pääministeri Erna Solberg keskiviikkona.

Solberg ei kuitenkaan halunnut lyödä lukkoon mitään päivämääriä rajoituksien purkamiselle.

– Rajoitusten purkamisen tulee perustua tietoon, ei päivämääriin. Ymmärrän, että monet haluaisivat suunnitelman, jossa on päivämääriä. Emme kuitenkaan pysty siihen, sillä epävarmuutta on liiaksi, pääministeri muistutti.

Solberg suostui kuitenkin arviomaan, että kolme ensimmäistä vaihetta saataneen vietyä läpi kesäkuun loppuun mennessä.

Rajoituksien purkamiseen vaikuttavat epidemiatilanne, terveydenhuollon kapasiteetti ja rokotusten edistyminen, pääministeri luetteli.

Norjassa kiristettiin koronarajoituksia juuri ennen pääsiäistä. Solbergin mukaan seuraavien päivien aikana päätetään, puretaanko näitä rajoituksia.