Klassinen suurkilpailu Killerin Eliitti ravattiin lauantaina Jyväskylässä. Järjestyksessään 48. Killerin Eliitti päättyi Hannu Torvisen ohjastaman Next Directionin voittoon huiman esityksen päätteeksi.
Torvinen pyrki Next Directionin kanssa keulapaikalle, mutta ulkopuolelta lähtenyt kaksikko Global Withdrawl – Santtu Raitala täräytti kyselemättä etupuolelle ja otti kisan komentoonsa.
Next Direction juuttui taivaltamaan toiselle radalle ilman vetoapua, ja matkavauhti pysyi koko matkan ajan reippaana. Next Directionin painostus toi loppusuoralla kuskinsa toivoman lopputuloksen, kun 9-vuotias ruuna vyöryi 20 000 euron arvoiseen ykköstilaan.
Next Direction ravasi 1640 metriä kilometriaikaan 1.10,5a, joka on uusi Jyväskylän rataennätys.
– Hevonen oli tosi innokas ja hyväntuntuinen jo lämmityksessä. Tuntui, että se on hyvin latautunut tähän päivään. Tuolla tasolla, kun se pystyy yhä kilpailemaan ja suorittamaan noin, niin hattu pois päästä”, Torvinen sanoi.
Okkolinin tallin varsa väkevin
Nelivuotiaiden SHKL Cup -finaali päättyi Teemu Okkolinin valmentaman ja ohjastaman Topin Muiston voittoon. Keulapaikalla ravannut ori teki takamatkojen kanssakilpailijoiden tehtävästä liki mahdottoman, kun se kiihdytti vauhtiaan koko ajan maalin lähestyessä.
Topin Muisto palkittiin 10 000 eurolla. Sen omistaa Team Märkälärvit.
Kimarassa megayllätys ja odotettu voittaja
Keskipitkällä matkalla kisatussa tammojen Killerin Kimarassa suosikkihevoset sortuivat hurjasteluun alkumatkasta. Kun vielä Tapio Perttunen juuttui Suven Sametin kanssa pussiin, oli kenttä avoin yllättäjille. Tilaisuuden käytti tehokkaimmin Juha Utala valmentamansa Hyvännäköisen kanssa.
Hyvännäköisen voittoon ei juuri kukaan ennen lähtöä uskonut, eikä Utalakaan paukutellut henkseleitään.
– Totta kai ihan kärkisija oli yllätys, Utala myönsi.
– Alkuvauhti jelppasi meitä, ja juostava matka suosi, hän jatkoi.
Oriiden ja ruunien Killerin Kimara pysyi jännittävänä niin ikään aivan loppuun saakka. Santtu Raitalan ohjastama Evartti kiri maalisuoralla jo ohi keulassa ravanneen Parvelan Retun, mutta Hannu Torvisen ajokki kontrasi, ja Parvelan Retu voitti sisukkaan suorituksen päätteeksi.
Terävä kiri puri
Enintään 115 000 euroa tienanneiden ryhmäajossa No Limit Royalty pääsi käyttämään parasta valttikorttiaan, eli tulista loppukiriään. Tommi Kylliäisen ajokki virui kirivaiheen alussa taipuvan vastustajan takana, mutta pääsi syöksymään loppusuoralla open stretch -kaistalle, jota pitkin ehti lopun hapuilustaan huolimatta voittoon.
No Limit Royaltyn hoitaja Minna Kauhanen pääsi voittajahaastattelussa kuvailemaan suojattiaan.
– No Limit Royalty on luonteeltaan kovis, mutta kuitenkin kovin herkkä. Kotona se on rauhallinen ja tosi kiltti. Hevonen on Nassen (Womanizer S) tarhakaverina, joka koulii tästä viisaampaa kilpahevosta.
Toto75-lähdöissä voittivat myös Teemu Okkolinin suojatti Suvelan Rinssi ja Juho Ihamuotilan valmentama Bridge Commander. Täysosumalla voitti 7 449,02 euroa, kuudella oikein sai 13,45 euroa.
Jyväskylä 11.06 Toto75
1. ponilähtö, ponilähtö 1640 m Ponieliitti: 1) Hietarannan Julia 1023 SH/Jerry Rauos 2,19,8 x, 2) Maxelima 2,25,6.3) Brigatin Kaira Prinsess 2,23,9 x.4) Jokimäen Citruuna 2,22,4 x.
2. ponilähtö, ponilähtö 1640 m Ponieliitti: 1) Hietarannan Romeo/Alina Myllymäki 55,4 x, 2) Corall 50,8.3) Aidan Wee 47 RUSS 52,2 x.4) Charizard 57,0.
1. lähtö, lv 2140 m Monte SM-karsinta: 1) Janis Joplin Boko/Maija Fors m1,14,3a (8,41), 2) Van Kronos m1,14,9a (1,97).3) Nitro Diablo m1,14,9a (15,59).4) Target Kronos m1,15,0a (4,33). Toto (5-1-7): 8,41 1,80-1,13-1,43 6,73.
2. lähtö, lv 2140 m Racing & Vapo Kasvattajakruunu -alkuerä: 1) Irondanger/Veli-Pekka Toivanen 15,8a (4,74), 2) Blackbeard 16,1a (4,41).3) Callela Vipdeal 16,1a (9,29).4) Weekend Vice 16,2a (19,17).poissa: 2, 5. Toto (4-7-3): 4,74 1,87-1,43-2,23 6,92.
3. lähtö, lv 2140 m Racing & Vapo Kasvattajakruunu -alkuerä: 1) Rocktown Plaintiff/Hannu Torvinen 15,7a (26,05), 2) Drogon 15,8a (12,48).3) Dorea Frido 16,0a (1,59).4) Rose Orden 16,1a (60,72). Toto (6-1-2): 26,05 2,56-2,11-1,21 59,56.
4. lähtö, TROIKKA-1, sh 2140 m: 1) Kiitävä/Kari Venäläinen 28,6a (1,27), 2) Helmi-Huki 29,2a (19,84).3) Mieletön Melinda 29,5a (9,04).4) Korsu-Tuisku 29,6a (159,03). Toto (6-1-3): 1,27 1,19-1,72-1,36 10,38. Troikka: 43,96.
5. lähtö, Toto75-1, lv 1640 m: 1) No Limit Royalty/Tommi Kylliäinen 11,6a (3,28), 2) Piteraq* 11,6a (4,97).3) Vikens Energy 11,9a (19,32).4) Bag's Simoni 11,9a (10,73). Toto (1-7-3): 3,28 1,38-1,85-3,70 8,38.
6. lähtö, Toto75-2, sh 2640 m KK-22 Killerin Kimara: 1) Hyvännäköinen/Juha Utala 26,0a (45,07), 2) N.P. Liitotähti 26,0a (9,37).3) Lakan Leija 26,1a (21,02).4) Vennelmon Varma 26,2a (21,02). Toto (5-4-11): 45,07 15,15-4,14-4,41 297,24.
7. lähtö, Toto75-3 TROIKKA-2, sh 2140 m KK-22 Killerin Kimara: 1) Parvelan Retu/Hannu Torvinen 22,3a (1,59), 2) Evartti 22,3a (5,06).3) Vixeli 22,8a (12,25).4) Enon Vilppi 22,8a (19,54). Toto (11-5-1): 1,59 1,15-1,32-1,76 3,51. Troikka: 17,58.
8. lähtö, Toto75-4 Toto4-1, sh 2140 m: 1) Suvelan Rinssi/Teemu Okkolin 24,9 (5,27), 2) Sarmööri 25,9 (19,46).3) Tarunlento 25,2 (7,03).4) Hotlinki 25,2 x (18,19).poissa: 6. Toto (9-2-8): 5,27 2,51-5,56-1,89 51,49. Toto4 voitto-osuus: 7,32.
9. lähtö, Toto75-5 Toto4-2 TROIKKA-3, lv 3140 m: 1) Bridge Commander*/Santtu Raitala 15,4 (1,71), 2) Winners Lane 16,0 (28,09).3) Enter Mayweather 15,7 (32,53).4) He's a Keeper 15,8 (38,25). Toto (13-2-14): 1,71 1,33-5,38-3,83 28,77. Toto4 voitto-osuus: 9,35. Troikka: 559,89.
10. lähtö, Toto75-6 Toto4-3 DUO-1, sh 2140 m SHKL Cup -finaali: 1) Topin Muisto/Teemu Okkolin 29,4 (3,77), 2) Wertti 29,8 (3,04).3) Ilon Viesti 29,8 (11,64).4) Huisi Hippu 29,0 (16,8).poissa: 7. Toto (1-6-3): 3,77 1,61-1,30-2,24 5,31. Toto4 voitto-osuus: 17,38.
11. lähtö, Toto75-7 Toto4-4 DUO-2 TROIKKA-4, lv 1640 m LähiTapiola Killerin Eliitti: 1) Next Direction/Hannu Torvinen 10,5a (4,13), 2) Global Withdrawl 10,7a (8,79).3) Kurri Jari Boko* 11,1a (3,26).4) An-Dorra 11,2a (6,82).poissa: 9. Toto (5-7-4): 4,13 1,66-2,29-1,37 19,15. Toto4 voitto-osuus: 26,61. Troikka: 93,18. Päivän Duo: 1-5, kerroin: 14,58.
Toto4 pelivaihto 45 240,60 e, voitto-osuus 26,61 e
Pelivaihto 562 904,10 e
i
Toto75-rivi:
1. lähtö: 1 No Limit Royalty, poissa: -
2. lähtö: 5 Hyvännäköinen, poissa: -
3. lähtö: 11 Parvelan Retu, poissa: -
4. lähtö: 9 Suvelan Rinssi, poissa: 6
5. lähtö: 13 Bridge Commander, poissa: -
6. lähtö: 1 Topin Muisto, poissa: 7
7. lähtö: 5 Next Direction, poissa: 9
Voitonjako:
7 oikein voitto-osuus 7449,02 e., 6 oikein voitto-osuus 13,45 e.