
New Yorkin kuvernööri Andrew Cuomo määräsi sunnuntaina, että osavaltion hoivakotien henkilökunnalle pitää alkaa tehdä koronavirustesti kaksi kertaa viikossa. Jos hoivakoti ei pysty täyttämään uusia vaatimuksia, sen toimilupa voidaan perua.
Cuomo kertoi myös, että sairaalat eivät saa kotiuttaa hoivakotien asukkaita ennen kuin potilas on todettu testillä parantuneen koronaviruksen aiheuttamasta covid-19-taudista.
– Ensisijainen tavoitteemme on suojella hoivakodeissa asuvia ihmisiä, Cuomo sanoi uutistoimisto Reutersin mukaan.
Yhdysvaltain terveysviranomaisten tilastojen mukaan New Yorkin osavaltion hoivakodeissa on kuollut lähes 5 400 ihmistä koronaviruksen takia, mikä on noin 20 prosenttia osavaltion kaikista koronakuolemista.
Yhdysvalloissa ja muualla maailmassa virus on iskenyt erityisen pahasti hoivakoteihin. Suuri osa Yhdysvaltain 80 000:sta koronavirukseen kuolleesta on ollut hoivakotien asukkaita.
Joissain osavaltioissa hoivakotikuolemien osuus on vielä New Yorkia suurempi. Indianassa virukseen kuolleista 28 prosenttia on ollut hoivakotien asukkaita, Kaliforniassa 38 prosenttia ja Minnesotassa 80.
New Yorkin hoivakodeissa asuu yli sata tuhatta ihmistä.
33,5 miljoonaa ihmistä on menettänyt työnsä
Yhdysvalloissa koronavirus on iskenyt pahiten juuri New Yorkiin.
Sunnuntaihin mennessä osavaltiossa on todettu yli 335 000 tartuntaa ja tautiin on kuollut noin 26 000 ihmistä. Viime aikoina kuolleiden ja sairaalahoidossa olevien määrä on ollut laskussa.
New York suunnittelee parhaillaan tiukkojen rajoitustoimien lieventämistä. Osavaltion ja sen lähialueen kaupat ja yritykset voivat mahdollisesti avata ovensa toukokuun puolessa välissä.
Monessa muussa Yhdysvaltain osavaltiossa koronavirustartuntojen määrä kasvaa. Siitä huolimatta useat osavaltiot ovat hellittäneet rajoitustoimia tai suunnittelevat niiden lieventämistä, jotta maan pahoin kärsinyt talous saataisiin liikkeelle.
Terveydenhuollon asiantuntijat ovat varoittaneet, että rajoituksia pitää helpottaa varovaisesti, jottei virus pääse leviämään uudelleen. Samalla kun yhteiskuntaa avataan, testausta ja altistuneiden jäljitystä pitäisi lisätä, mutta kaikissa osavaltioissa ei ole tähän mahdollisuutta.
Kahden kuukauden aikana 33,5 miljoonaa yhdysvaltalaista on menettänyt työpaikkansa rajoitustoimien vuoksi.
Yhdysvalloissa on todettu yli 1,3 miljoonaa koronavirustartuntaa ja tautiin on kuollut lähes 80 000 ihmistä.