Lukijalta
Mielipidekirjoitus

Ne­po­tis­mia ja kor­rup­tio­ta

USA:n presidentti Joe Biden ehti ennen virkakautensa päättymistä saattamaan maansa nepotismin huippuun armahtaessaan poikansa ase- ja verorikoksista saamista tuomioista.  Samalla hän tuli romuttaneeksi maansa oikeusvaltiona.

On oletettavaa, että kuukauden päästä virkaansa astuva uusi presidentti Trump laajentaa armahdukset koskemaan omia tuomioitaan ja 6.1.2021 mellakasta tuomittuja kumppaneitaan.  Vallan kolmijaon ja demokratian rapauttamisen sekä autoritarismin lisääntymisen myötä onkin tässä hulluudessa odotettavissa vielä palkitseminen korruption toimiessa apuna. Voimme varautua siihen, että näille ”suurmiehille” myönnetään ”käänteinen” Nobelin palkinto saavutuksistaan.

Viime aikojen uutisoinnit ovat pullollaan kuvauksia siitä, miten valtioiden päämiehet näyttävät hoitavan vain ”omia asioitaan”.  Israelin pääministeri Netanjahu istuu oikeudessa syytettynä  lahjonnasta, petoksesta ja luottamusaseman väärinkäytöstä. Hänestä on kansainvälisen rikostuomioistuimen pidätysmääräys koskien epäilyä kansanmurhasta.

Yhdysvaltojen presidentti Joe Biden armahti oman poikansa.
Yhdysvaltojen presidentti Joe Biden armahti oman poikansa.
Kuva: Chris Kleponis / AFP / Lehtikuva

Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchin raportin mukaan Israel on syyllistynyt sotarikoksiin ja rikoksiin ihmisyyttä vastaan. Se on iskenyt tuhoisin seurauksin humanitäärisiin avustuskuljetuksiin Gazassa, pelastushenkilöstöön Länsirannalla, YK:n rauhanturvaajiin Libanonissa, pakolaisleireille Libanonissa ja Gazassa, Punaisen Ristin työntekijöihin ja iskee parhaillaan Syyriaan. Uhrien määräksi ilmoitetaan noin 50 000 ihmistä.

Etelä-Korean presidenttiä epäillään laajamittaisesta korruptiosta ja häntä uhkaa elinkautinen vankeustuomio valtiopetoksesta. Mikä yhdistää näitä hirmuhallitsijoita? Se, että he ovat USA:n ystäviä ja liittolaisia.

Miksi en puhu Venäjän toimista Ukrainassa? Siksi, että lähes kolme vuotta maamme media on keskittynyt kertomaan siitä päivittäin. Lännellä on pakotteista Venäjää, muttei Israelin vastaan. Nyt vähätellään Netanjahun pidätysmääräystä.

Suomikin on myötäillyt innokkaasti eturintamassa  ilman omantunnontuskia USA:n sanelupolitiikkaa. Nyt puuhataan laittomasti kansalaisaloitteeseen perustuen luopumisehdotusta Ottawan jalkaväkimiinat kieltävästä sopimuksesta. Jos se toteutuu, jälleen on löydetty uusi korruption muoto ja lainrikkomus.

Seppo Kinnunen