Lukijalta
Mielipidekirjoitus

Nau­ru­lok­ki on sorsien suo­je­li­ja

Lapin lintutieteelliselle yhdistykselle myönnetty minkkien pyyntilupa Harjulammelle on kirvoittanut ihmisiä kriittisestikin kommentoimaan. Koska olen projektissa ns. puuhamiehenä ja idean isä, muutama sananen lokkien puolesta lienee paikallaan.

Pahaa mieltä on isoimmin aiheuttanut se, että pyyntilupa on myönnetty nimenomaan naurulokkien suojelemiseksi. Ei ymmärretä, että samalla suojellaan koko alueen linnustoa.

Vesilinnut ja kahlaajat hyötyvät naurulokkikolonian läsnäolosta. Lokit ovat varsin ärhäköitä pesiensä suojelijoita. Vesilinnuille hyöty on kiistaton ja tutkimuksissa todennettu.

Esimerkiksi Oulussa kaupungin hallinnoimilla alueilla minkkejä on poistettu pidemmän aikaa systemaattisesti yhteistyössä paikallisten metsästäjien kanssa. Positiivinen vaikutus kaupunkialueen vesilinnuston poikastuotannon onnistumiseen on ollut silmin nähden havaittava.

Naurulokkien määrä on vähentynyt pitkään koko Suomessa. Rovaniemen Harjulammella väheneminen voi johtua ruokavarantojen ehtymisestä Kuusiselän kaatopaikalla, mutta totta on, että minkki voi tuhota kokonaisia lintuyhdyskuntia. Ei se valikoi sitä, onko hampaissa sorsa vai lokki, kaikki käy.

Kommenteissa on nostettu esiin lokkien aiheuttamat vesilintujen poikastuhot. Pitää muistaa, että Suomessa pesii kuusi lokkilajia. Muutaman lajin ruokalistalle kuuluu myös lintujen poikasia. Vaikka naurulokki onkin varsin suurpiirteinen ruokavalinnoissaan, vesilinnun poikaset se jättää rauhaan.

Markku Hyvönen esitti (LK 23.3.) vaihtoehtona, että annetaan luonnon hoitaa. Vieraslajin eli tässä tapauksessa minkin poisto on yksi keino siinä, että kotoperäinen luonto pystyisi asioita paremmin hoitamaan.

Kirjoittajaa harmittaa, että lokit paskovat muutamat autot, talot ja leikkipaikat Harjulammen lähialueilla. Näin varmasti on, en sitä epäile. Valajaisen voimalaitos rakennettiin 1960 ja naurulokit asettuivat tänne joskus sen jälkeen. Ne ovat elelleet täällä siitä asti.

Pitää muistaa, että ihminen on samassa ajassa pilannut lukemattomat järvet, joet, suot, metsähehtaarit ja jonkusen meren sekä muutaman valtamerenkin siinä sivussa. Kaikki on suhteellista.