Revontulista on monta tarinaa ja monta totuutta. Joku kansa tietää, että ne on tuliketun touhuja. Että kettu kun pyyhkäsee kimaltelevaa hankea hännällään, niin silloin kipunat taivaalla loimuaa. Jonkun kansan mielestä ne on iloisia tanssijoita, jonkun mielestä verilöylyissä surmattujen hurmetta. Ne on Taivaan valkeita ja Pohjolan portteja ja ties mitä.
Uskokoon kukin mihin haluaa, mutta seuraavasta tarinasta en voi muuta sanoa kuin, että taivahantosi.
Miehän kuulkaas tykkäsin kattella jo koko elinikäni tänne taivaalle. Varsinkin pimiällä. Ja aina kun reposet tuikahti niin ajattelin, että nuo on sitten hienoja. Mutta miten nuista saisi vielä hienompia? Enempi väriä ja enempi leiskua?
No, mullahan oli suunnitelmat valmiina jo hyvissä ajoin ennen viimestä henkosta. Ja kun se oli käsillä, niin keräsin tarpeet kasaan ja kuolin pois. Ja kohta istuin Pietarin kanssa kortilla ja siitä lähtien revontulet on olleet täällä taivaan kartanolla minun heiniä. Pistin koko touhun uusiksi.
Entivanhaan täällä sytytettiin pelkkä kälynen pikkunuotio ja annettiin sen loimottaa taivaalla sen minkä se loimotti. Eli huonosti. Ja ihmekkö tuo. Märät puut ja laiska kipinämikko.
Mulla oli mukana mottitolkulla priimaa pohjosta koivuklapia ja siitä se lähti. Mutta ei pelkästään siitä. Nuotion yläpuolelle ripustin vanhan parranajopeilin ja nuotion alapuolelle lukulasit. Ja lukulasien alapuolelle lasisen kiisselikupin, joka oli täynnä erivärisiä jalokiviä. Nimesin systeemin Nätti-Jussin reponaarioksi.
Homma toimii yksinkertaistaen näin: Peili heijastaa nuotion loimotuksen silmälaseihin, jotka taittavat kuvan kiisselikuppiin, jossa valonsäde kulkee jalokivien läpi ja levittäytyy lopulta monistuneena alla levittyvälle taivaalle. Ja kun mie vielä annan lieskoille vauhtia palkeilla, niin sen siunaama sitä näkyä pohjan perukoilla.
Teillä heräsi tietenkin monta kysymystä. Ensinnäkin, että miten osat pysyvät paikoillaan? Helppo homma. Täällä ei ole painovoimaa.
Ja ettäkö miten saan klapit riittämään? Vielä helpompi homma. Täällä on kaveri, joka kahdesta kalasta ja viidestä leivästä kloonaa eväät vaikka miljoonalle. Pyörähtää silloin tällöin tuossa liiterin ovella.
Entä jalokivet? Mistä punaiset rubiinit, mistä vihreät smaragdit, mistä violetit ametistit, mistä keltaiset topaasit ja mistä siniset safiirit? No Nätti-Jussilta tietenkin.
Ettäkö mistä ne Nätti-Jussille? Jalokivipohatat ja kaivoskroisokset saattavat hyvinkin olla mestareita kaupankäynnissä ja kaivostekniikassa. Mutta korttipöydässä on tärkeintä se, että osaa pelata korttia.
Ja eivätkö ne nyt ole smaragdit sun muut taivaalla paljon paremmassa käytössä kuin kuninkaiden kruunuissa ja rouvien korulippaissa? Nyt niiden väreistä ja loisteesta saa nauttia revontulien muodossa köyhinkin maan matonen.
ensimmäinen ja toinen joulutarina.