
Kanadan armeijan sotilashelikopteri katosi Välimerellä keskiviikkona. Kopteri osallistui puolustusliitto Naton harjoituksiin, joiden aikana onnettomuus tapahtui.
BBC:n mukaan kopteri katosi Joonianmerellä, Italian ja Kreikan välisellä kansainvälisellä merialueella. Kopteri oli Kreikan rannikolla, noin 80 kilometrin päässä Kefalonian saarelta.
Reutersin mukaan yhteys kopteriin katosi pian sen jälkeen, kun se nousi ilmaan kanadalaiselta Fredericton-fregatilta.
Eri lähteiden mukaan kopterissa oli tapahtumahetkellä kolmesta kuuteen henkilöä. Näin kertoo esimerkiksi Kreikan media. Italialainen Corriere della Sera -sanomalehti taas kertoi kuuden ihmisen olevan kateissa.
Kanadan puolustusvoimat tiedotti keskiviikkona, että etsintä- ja pelastustyöt ovat käynnissä. Puolustusvoimat kertoi Twitterissä, että yhteys CH-148 Cyclone -kopterin miehistöön oli katkennut. Tarkempia tietoja tapahtuneesta ei annettu.
Uutistoimisto AP News kertoo, että Kanadan armeija aloitti kopterien käytön operaatioissa vasta vuonna 2018.
Myös Kanadan pääministeri Justin Trudeau vahvisti keskiviikkona Twitterissä, että pelastusoperaatio on käynnissä kadonneen helikopterin takia.
Onnettomuuden vakavuudesta tai mahdollisista kuolonuhreista ei ole vahvistettua tietoa.
Uutistoimisto AP:n mukaan Kreikan yleisradion ERT:n kertoi koneen syöksyneen mereen. ERT:n mukaan koneen jäämiä sekä yksi ruumis olisi löydetty myöhään keskiviikkona.