Maapallon pinta-alasta kaksi kolmannesta on vettä, siitä 97 prosenttia suolaista merivettä. Suolattoman, talouskäyttöön kelpaavan veden osuus on vajaat kolme prosenttia, ja helposti hyödynnettävää siitä on vain prosentin verran. Sekin jakautuu epätasaisesti.
Suolatonta vettä on enemmän pohjoisilla kuin eteläisillä alueilla. Pohjoisena kansana meillä suomalaisilla on runsaat vesivarat. Luonnossamme pudasta vettä on riittävästi kaikille.
Tiedetään, että tänäänkin yli kaksi miljardia ihmistä – yli neljännes ihmiskunnasta – kärsii veden puutteista sekä määrässä että laadussa. Maailmanpankin laskelman mukaan veden laatuongelmat vähentävät monissa maissa kansantulon kasvua jopa kolmanneksella.
Puhdas vesi on elämän ehto ihmiskunnalle. Siitä on tullut strateginen luonnonvara, kun rajallisia vesivaroja kuluttavat rajattomasti kasvavat väestöt.
Vedestä on tehty enenevästi myös kaupallinen hyödyke. Julkista vesihuoltoa yksityistetään. Arvioidaan, että vesimarkkinat ovat kooltaan yhteensä jo yli tuhannen miljardin dollarin liiketoimintaa. Se on paikoin hyvin kannattavaa siihen sijoittaneille.
Maailmanpolitiikan tuntijat ovat jo kyselleet, voisiko pahenevasta vesipulasta tulla myös valtioiden välisten selkkausten, jopa sotien aihe. Voisiko joillakin raja-alueilla vesivaranto olla niin arvokas ja välttämätön, että sen omimisesta ryhdyttäisiin sotimaan?
Tällaisten selkkausten aiheita ja alueita on riittämiin. Peräti 145 valtiota joutuu jakamaan vesivarojaan naapurimaiden kanssa. Maailmassa on 276 valtioiden rajat ylittävää jokien valuma-aluetta ja noin 200 rajat ylittävää pohjavesialuetta.
Yhteisten jokien ja järvien ranta-alueet kattavat kolmanneksen maapallon maapinta-alasta. Ihmiskunnasta yli puolet elää valtioissa, jotka jakavat vesivarantonsa naapurikansojen kanssa.
Väestöt kasvavat niukkojen vesivarojen alueella
Hyödynnettävän veden määrä maapallolla on pysynyt kauan vakiona. Vesipula uhkaa pahentua, kun niukkojen vesivarojen alueilla väestöt kasvavat, paikoin kiihtyvästi. Arvioidaan, että vuonna 2025 vakavaa vesipulaa kokee jo lähes kolme miljardia ihmistä.
Tähän mennessä yhteisten vesivarantojen käytöstä on enemmän sovittu kuin sodittu. Viimeisten 70 vuoden aikana maailmassa on tehty lähes 300 kansainvälistä sopimusta rajat ylittävien vesivarojen käytöstä. Niistä on syntynyt "vain" 37 valtioiden välistä selkkausta.
Sanasotaa ovat käyneet nekin valtiot, joilla on jo vuosikymmeniä ollut keskinäisiä sopimusjärjestelyjä yhteisten vesilähteiden käytöstä. Tällaisia valtioita ovat esimerkiksi Afrikan pisimmän joen Niilin rantamaat. Ne neuvottelevat toistuvasti uusjärjestelyistä, joilla tuon elämänvirran vedet jaettaisiin entistä tasapuolisemmin. Niilin vesien suurin käyttäjä Egypti vastustaa tiukasti osuutensa vähentämistä.
Jo kauan sitten laajasti aavikoituneessa Lähi-idässä Eufrat ja Tigris ovat elintärkeitä elämänvirtoja. Niiden vesien käytöstä rantavaltiot Turkki, Syyria ja Irak ovat kiistelleet vuosikymmeniä, ja kiistat jatkunevat.
Vesikysymys vaikeuttaa Lähi-idän rauhoittamista
Vesikysymys on vaikuttava osatekijä myös Lähi-idän perusselkkauksessa Israelin ja palestiinalaisalueiden välillä sekä lisäksi Israelin ja Syyrian suhteissa. Kesäsodassa 1967 Israel valloitti Syyrialta ja Jordanialta maa-alueiden lisäksi niihin kuuluvat vesistöt ja maanalaiset vesivarat. Niistä se ei hevin luovu, mikä vaikeuttaa alueen rauhoittamista.
YK-yhteisössä vesiongelmat nähdään sekä kestävään kehitykseen että kansainväliseen turvallisuuteen liittyvinä kysymyksinä. Puhtaan veden saantia on pidetty uutena ihmisoikeutena vuodesta 2010 lähtien. Rajavesistöjen hallintoa on kansainvälistetty alan sopimuksin.
Suomella on tarjottavana monenlaista vesiosaamista. Tarjontamme on sekä kaupallista toimintaa että vastikkeetonta kehitysapua.
Molempien edistämiseksi viiden ministeriön yhteistoimin on laadittu Suomen vesialan kansainvälinen strategia. Se mahdollistaa monenlaisia hankkeita kuten vesistöjen suojelua, veden saatavuuden parantamista, hankkeiden rahoittamista, yritysten kansainvälistämistä ja rajavesiriitojen sovittelua. Hankkeissa on mahdollisuuksia sekä kansalliseen että kansainväliseen yhteistyöhön.
Kirjoittaja on emeritusdiplomaatti.
