
Muhoksen metsäpalon sammutustyöt jatkuvat todennäköisesti viikonloppuun saakka. Oulu-Koillismaan pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Antti-Juhani Ervasti kertoi iltayhdeksän aikaan keskiviikkoiltana, että palopesäkkeiden sammuttaminen kestää vielä pitkään.
– Palo on pureutunut turveperäiseen maastoon ja sammuttaminen on aikaa vievää ja työlästäkin. Palot voivat jäädä palamaan kytönä ja nousta pitkänkin ajan päästä, Ervasti huomauttaa.
Keskiviikkoiltana paloa oli sammuttamassa 15 henkilön vahvuinen ryhmä pelastuslaitokselta sekä 20 henkilön puolustusvoimien virka-apuosasto. Ervasti pitää varmana, että palopesäkkeissä riittää sammutettavaa vielä perjantain puolellekin.
Palo on aiheuttanut metsän ja luonnon tuhojen ohella vain pieniä määriä muuta aineellista vahinkoa. Palon on tähän mennessä havaittu tuhonneen vain yhden ladon ja pakettiauton.
– Lato ja auto eivät olleet käytössä olevia. Muuta aineellista vahinkoa ei ole tiedossa, Ervasti kertoo.
Kun metsäpalon jälkisammutustyöt saadaan päätökseen, paloaluetta on tarkoitus valvoa ainakin päiväsaikaan. Palon syttymissyystä ei ole vielä tietoa ja on vielä epäselvää, milloin pelastuslaitos voi aloittaa tutkinnan. Ervastin mukaan on epävarmaa, selviääkö palon syttymissyy ollenkaan.
– Liikkumista paloalueella ei ole rajoitettu, mutta sitä pyydetään välttämään. Puiden juuret ovat palaneet alueella niin, että ne voivat lähteä kaatumaan helpostikin, palomestari varoittaa.
Oulu-Koillismaan pelastuslaitos arvioi aiemmin keskiviikkona, että massiivinen metsäpalo aiheuttaa noin puolen miljoonan euron menetykset metsävahinkoina.