Muistan yläasteen vanhempainillan 1980-luvun puolivälistä. Luennoijan, joka oli joku virkamies läänistä, aiheena oli lapsiluvut yksittäisissä pirteissä, kouluissa ja mitä siitä seuraisi pitkällä tähtäimellä ja koko yhteiskuntaa ajatellen.
Luento oli mielenkiintoinen ja jäi mieleen. Siinä vertauskuvallinen Suomi-neito nielaisi käärmeen muodossa kaikki sodan jälkeen syntyneet ikäluokat kerralla ja liian suuri möykkyhän siitä oli lopputuloksena.
Kun miehet palasivat rintamalta ja valtio jakoi heille maita, Suomessa alkoi ennen näkemätön pellon raivaus ja perheen perustaminen. Syntyi lapsia ja peltoja samaan tahtiin. Sitä satoa tässä ollaan.
Esitelmä näytti, miten iso möykky kulkee kuvitellun käärmeen eli Suomen menneen historian läpi näihin aikoihin asti kunnes sulaa pois. Rippeitä siitä jo viedään.
Mietin, ovatko ylimmän tason päättäjät pystyneet koskaan ennakoimaan päätöstensä seurauksia pitkällä tähtäyksellä. Kunhan neljä vuotta katsovat eteenpäin.
Joka asialla on vähintään kaksi puolta, niin myös sodan seurauksilla. Perheillä oli työtä, joka toi leivän, mutta millä hinnalla? Monista tuli työkyvyttömiä ennen aikojaan raskaassa urakoinnissa. Lapset oppivat työn tekoon, mutta kaikki eivät voineet jäädä tiloille ja monet hakivat tienapaikan Ruotsista.
Omana kokemuksena voin kertoa tosiasian pellolta. Isä oli yrittänyt kantoa irti maasta ilman tulosta. Hän tuli pihalle ja komensi koko konkkaronkan avuksi. Niin me istuimme pitkän paakan päälle kuin kanat orrelle painoksi ja kanto nousi. Noin raivaus jatkui siihen saakka, kunnes oli vara palkata konevoimaa avuksi.
Rahassa ei kylvetty ja kaupoissa käytiin vain harvoin. Ruoka tuli navetasta, pelloilta, järvestä ja metsästä sekä satunnaisista tienahommista.
Jos ovat aiheuttaneet harmia suuret ikäluokat, niin mitähän aiheuttaa nykyinen pieni syntyvien määrä? Ei todennäköisesti ainakaan suurta möykkyä Suomi-käärmeen mahaan. Oli miten oli, syntyvät ovat aina syyttömiä.
Kunpa tämän suuren ikäluokan ei tarvitsisi kuitenkaan sotaa nähdä.