
Kahtena edellisenä vuotena hyvin käynyt mökkikauppa on tänä vuonna lähtenyt liikkeelle rauhallisemmin. Maanmittauslaitoksen mukaan tämän vuoden tammi-maaliskuussa myytiin noin 250 omarantaista mökkiä. Se on noin kolmannes vähemmän kuin vuoden 2021 vastaavana aikana. Tällöin rantamökkejä myytiin vuoden kolmen ensimmäisen kuukauden aikana lähes 400.
– Mökkikauppa on hiljentynyt viime vuoden vastaavaan ajankohtaan nähden. Kauppa notkahti jonkin verran jo viime vuonna, rekisteripäällikkö Taisto Toppinen Maanmittauslaitokselta sanoo.
Mökkikauppoja on tehty kahtena edellisenä vuonna huomattavasti aikaisempia vuosia enemmän. Koronavirus piristi tuntuvasti kesämökkien kauppaa. Kun vuonna 2019 ennen koronaa myytiin reilusti alle 3 000 mökkiä, vuonna 2020 rantamökkejä myytiin runsaat 4 000 ja viime vuonna lähes 3 800. Koronarajoitusten hiipumisen myötä lomamatkailu on elpynyt. Lähestyvä kesä näyttää, virkoaako kesämökkikauppa talvihorroksestaan.
Suomen Kiinteistönvälittäjien (SKVL) markkinaennusteen mukaan varsinkin ympärivuotiseen käyttöön soveltuvien mökkien kysyntä kiihtyy kevään edetessä. Toimitusjohtaja Jussi Mannerberg arvioi, että poikkeuksellisen luminen talvi on keskeinen syy edellisiä vuosia vaimeammalle mökkikaupalle.
– Ostohaluja markkinoilla kyllä on ihan selkeästi. Mökkejä ei ole vielä voitu laittaa myyntiin. Kysymys on enemmän siitä, milloin tämän vuoden mökkikauppa lähtee liikkeelle, Mannerberg sanoo.
Mökkilainojen kasvu on ollut ripeää
Suomen Pankin mukaan mökkilainojen kysyntä on ollut tämän vuoden alussa viime vuotta vilkkaampaa.
– Uusia mökkilainoja nostettiin tammi-helmikuussa yli kymmenen prosenttia enemmän kuin vuosi sitten vastaavana aikana, Suomen Pankin ekonomisti Markus Aaltonen vastaa sähköpostilla. Mökkilainojen kysyntäpiikki osuu Aaltosen mukaan touko-kesäkuulle.
Suomalaisilla oli Suomen Pankin tilaston mukaan yhteensä runsaat 4,5 miljardia euroa mökkilainoja helmikuun lopussa tänä vuonna. Mökkikauppoja varten otettujen lainojen yhteissumma on kasvanut tuntuvasti parin vuoden kuluessa. Vuoden 2020 tammikuussa suomalaisilla oli mökkilainaa yhteensä alle 3,7 miljardia euroa.
OP Ryhmän tilasto haetuista mökkilainoista tukee myyntitilastoja. Vapaa-ajanasuntojen ostoon ja rakentamiseen haettujen lainojen määrä laski vuoden ensimmäisellä neljänneksellä lähes kolmanneksella vuoden 2021 huippulukemiin verrattuna, pankkiryhmä kertoi tiedotteessaan.
Keskimäärin lainaa on tänä vuonna haettu 105 000 euroa, kun edellisvuonna vastaavaan aikaan keskimääräinen lainasumma oli 98 000 euroa.
"Halutaan varmistaa, että on paikka minne mennä"
Suomen Kiinteistönvälittäjien tilaston mukaan tammi-maaliskuussa tehtiin kaikkiaan hieman yli 440 mökkikauppaa. Lukuun sisältyvät kaikki loma-asuntokaupat. Vuoden alussa mökkikauppoja tehdään tyypillisesti enemmän Pohjois-Suomessa.
Mannerbergin mukaan mökkimarkkinat olivat viime keväänä muutoinkin erilaiset kuin yleensä varhaisemman kevään ansiosta.
Ostajilla on SKVL:n ennusteen mukaan aiempaa kovemmat vaatimukset mökin laadulle.
– Kiinnostus hyväkuntoisiin rantapaikkoihin näkyy nyt aiempaa selkeämmin. Lisäksi haetaan ympärivuotiseen käyttöön soveltuvaa mökkiä, Mannerberg sanoo.
Korona ja Ukrainan sota voivat hänen mielestään näkyä myös siten, että mökeistä ei haluta luopua.
– Halutaan varmistaa, että on paikka minne mennä ja pääsee isoista keskuksista karkuun.