Vantaan surullisten tapahtumien syiden ymmärtämisen tärkeä edellytys on, että niitä tarkastellaan suomalaisen yhteiskunnan kulttuurisen ja sosiaalisen todellisuuden osana ja tuotteena.
Kouluampuja ei tullut ulkoavaruudesta, kuten eivät edellisetkään kouluampujat, vaan hän on kasvanut ja käynyt koulua Suomessa. Hän on oppinut ajattelutapoja, kulttuurisia normeja ja arvoja, joita täällä pidetään tärkeinä.
Teko tulisikin nähdä merkkinä siitä, että yhteiskunnassamme on seikkoja, jotka saivat 12-vuotiaan pojan näkemään ampumisen ainoana mahdollisuutenaan selvitä häntä piinaavista ongelmista.
Tapahtumille on etsitty syitä vanhemmista, koulusta ja ampujasta itsestään. On esitetty, että hän oli sairas. Samalaista yksilöllistävää selitystä tarjottiin myös Jokelan ja Kauhajoen kouluampumisten yhteydessä.
Kun syy vieritetään yksilön harteille, yhteiskunta ja ympäröivä yhteisö voi säästää itsensä itsetutkiskelulta ja vaikeilta kysymyksiltä. Jos tämäkään tapaus ei herätä yhteiskuntaamme keskustelemaan ongelmistamme, voimme olla lähestulkoon varmoja, ettei kouluampuminen ole viimeinen.
Poliisin mukaan kouluihin kohdistuu lähes viikoittain uhkauksia. Tämä osoittaa, että kyse on laajemmasta ilmiöstä, eikä vain yksittäisestä tapahtumasta. Väkivallalla uhkaaminen ja sen käyttö tarkoittavat, että väkivalta nähdään hyväksytyksi keinoksi ratkaista ongelmia.
Osin tässä on kyse kansainvälisestä ilmiöstä, joka näkyy väkivaltarikollisuutena ja -viihteenä, joidenkin johtavien yhteiskunnallisten vaikuttajien puheenvuoroissa ja myös viime vuosina kiihtyneenä militarisoimisena. Sota – väkivallan äärimmäinen, järjestäytynyt muoto – on yhä laajemmin hyväksytty osaksi kansainväistä politiikkaa.
Tällaisessa kulttuurisessa tilanteessa kasvavat lapset ja nuoret voivat – ratkaistakseen kohtaamansa ongelmat – tehdä saman johtopäätöksen kuin suuri osa yhteiskunnan aikuisista ja vaikuttajista eli turvautua aseeseen.