Vanhan sanonnan mukaan maanviljelijäksi riitti koulutodistukseen uskonto kymppi ja matikka nelonen. Tällä kuvattiin sitä, kuinka tilan jatkajan tärkein ominaisuus oli luja usko maatalouteen.
Talousosaaminen on tämän päivän viljelijän tärkeimpiä ominaisuuksia. Ei tarvitsekaan ihmetellä sitä, miksi sukupolvenvaihdokset ovat juntturassa, eikä jatkajia löydy, kun viivan alle ei jää mitään.
Maatilojen määrä vähenee kiihtyvällä tahdilla. Omavaraisuus ja huoltovarmuus ei ole turvattu, kun vain harvat pärjäävät. Jauhelihahyllyt eivät olisi tyhjinä, jos viljelijälle maksettaisiin tuottamastaan ruuasta riittävä korvaus.
Kansallinen ruuantuotanto on mehevä aihe eduskuntavaalien aikaan. Näin oli myös kaksi vuotta sitten, kun nykyiset valtaa pitävät lupasivat laittaa tilojen kannattavuuden kuntoon.
Puhetta riitti ja myös tekoja siihen asti, kun kirjoitettiin maatalouden kannalta erinomainen hallitusohjelma. Sitten rukkaset tippuivat, eikä niitä ole saatu poimittua maasta vieläkään.
Missä viipyvät kirjatut toimet, kuten elintarvikemarkkinalain, kilpailulain ja hankintalain muutokset, joilla viljelijän asemaa ruokaketjussa piti vahvistaa? Lisäksi lupailtiin alkutuottajan asemaa parantavaa avointa elintarvikeketjun eri osien kustannusten tilastointia ja kustannusindeksin käyttöönottoa.
Onkin vaikea ymmärtää, että tässä maatalouden tilanteessa ei ole eduskunnan suureen saliin pystytty kahdessa vuodessa tuomaan ensimmäistäkään vaikuttavaa lakiesitystä maatalouden kannattavuuden parantamiseksi.
On selvää, että maatalouden ongelmia ratkotaan pitkälle muualla kuin eduskunnassa, mutta myös päättäjien on kannettava vastuunsa. Ilmeisesti jauheliha ei ole vielä loppunut valtioneuvoston juhlatarjoiluista kuten markettien hyllyiltä.