Jaakko Ylitalo kirjoitti käsityksiään Ukrainan sodasta (LK 26.9.). Muutama korjaus on paikallaan.
Hyökkäyssodan suunnittelu on yksi Lontoon sopimuksessa määritellyistä sotarikoksista. Se mainitaan artiklassa kuusi ”rikoksena rauhaa vastaan”. Yhdysvallat, Yhdistynyt kuningaskunta, Ranska ja Neuvostoliitto allekirjoittivat sopimuksen 8. elokuuta 1945.
Yleinen voimankäytön kielto YK:n peruskirjan mukaan on aseellista voimankäyttöä koskeva kansainvälisoikeudellinen perusnormi. Kielto koskee aseellista voimankäyttöä toisen valtion suvereenisuutta tai alueellista koskemattomuutta vastaan. Venäjä allekirjoitti Budapestin sopimuksen 1994 sitoutuen kunnioittamaan Ukrainan rajoja.
Hyökkäysrikoksen tekee yleensä maan korkein poliittinen ja sotilaallinen johto toisen maan suvereniteettia, alueellista koskemattomuutta tai poliittista riippumattomuutta vastaan. Hyökkäysrikoksia ovat hyökkäys, sotilaallinen miehitys, liittäminen voimakeinoin, pommittaminen ja satamien sotilaallinen saarto. Venäjä on syyllistynyt kaikkiin hyökkäysrikoksiin Ukrainassa ja toiminut kaikkia solmimiaan sopimuksia vastaan.
Keskeistä on tiedostaa, että Minskin sopimuksia on kaksi. Niiden alkuperäiset allekirjoittajat ovat Venäjä, Ukraina ja Etyj – Venäjällä on täysi velvollisuus noudattaa sopimusehtoja. Venäjä väittää vastoin totuutta, ettei se ole osapuoli vaan ainoastaan välittäjä – ja että oikeita sopimusosapuolia olisivat Ukraina ja ”separatistit”. Ne kutsuvat itseään Luhanskin ja Donetskin kansantasavalloiksi, vaikka ovat todellisuudessa Venäjän ylläpitämiä ja johtamia. Miten Donetskin ja Luhanskin voitaisiin luovuttaa, kun vastaanottajakin on epäselvä?
Mitä yksipuoliseen uutisointiin tulee, ei ole pitkä aika, kun eräs Ulkopoliittisen instituutin tutkija syytti erästä toimittajaa sanomalla, että hän ”toistaa RT:n (Russia Today) propagandaa kuin uudelleen syntynyt.” Ei oikein yksipuolisesta tiedottamisesta voida puhua.