Hyvinvointia vai pahoinvointia, siinä pulma Lapin hyvinvointialueen valtuutetuille. Eihän muutoksessa näin pitänyt käydä, että palvelujen parantamisesta tulee palvelujen heikentämistä. Näin ajattelee pelolla moni pienten syrjäkuntien asukas, joilta aluevaltuusto päätti lopettaa vuodeosaton toiminnan.
Mitä tilalle? Tuskin edes viranhaltioilla, jotka valmistelevat kyseisiä asioita, on asiasta muuta selkeää kuvaa kuin se, että säästöjä pitää saada. Säästövaatimus tulee hallitukselta ja ministeriöistä, viime kädessä pää- ja valtionvarainministeriltä. He vievät, muut eivät edes vikise. Asioita valmistelevia virkahenkilöitä on turha syyttää, eivät he muutoksia pahasta tahdosta tee, se on raippa joka Helsingistä viuhuu.
Olen toiminut luottamusmiehenä niin kunnallisella kuin maakunnallisella tasolla. Erityisen kiinnostukseni kohde olivat luottamustoimet, jotka käsittelivät sosiaali- ja terveydenhoitoon kuuluvia asioita. Eikä kiinnostukseni ole taantunut.
Niiltä ajoilta on mieleen jäänyt asia, jonka sanottiin olevan yksi syy siihen, että erikoissairaanhoidon kustannukset nousevat – keskussairaalassa olevia potilaita ei voitu siirtää terveyskeskuksen vuodeosastolle tilanpuutteen takia, vaikka heidän terveys oli kohentunut tasolle, että terveyskeskuksen hoidon taso oli riittävä.
Mihin nämä potilaat siirretään jatkossa? Naapurikunnan vuodeosastolle, mutta jos sielläkään ei ole tilaa, niin mihin sitten? Sinne, missä tilaa on. Sallalainen voi joutua Inariin. Mitä väliä? Kun Kusti polkee, potilas kulkee. Säästöjä en usko järjestelyn tuova.
Yksi syy sille, että hoitopaikkoja pitää vähentää keskittämällä, sanotaan olevan pula lääkäreistä ja hoitohenkilökunnasta. Mitä tilastot kertovat alalle koulutettujen määrästä?
Työikäisiä lääkäreitä on noin 21 000 eli 260 asukasta kohden. Laillistettuja lääkäreitä Suomessa on noin 27 000. Koulutettuja hoitajia on yksi alle kymmentä suomalaista kohden. Jos näillä määrillä ei pystytä meitä hoitamaan, koko järjestelmä ja yhteiskunta on korjaamisen tarpeessa.