
Mette Baas ja Aino Pulkkinen säväyttivät Jyväskylän Hipposhallissa 400 metrin ennätyksillään 53,46 ja 53,64. Sitä paremmin suomalaisista ovat hallissa koskaan juosseet vain SE:n 52,37 haltija Ella Räsänen ja Euroopan mestari Riitta Salin käsiajanotolla 52,9.
– Positiivinen juoksu, Baas sanoi SUL:n tiedotteessa.
Veitsiluodon Kisaveikoista Joensuun Katajan riveihin tälle kaudella siirtynyt Baas, 21, teki roiman parannukseen aiempaan halliennätykseensä, joka oli viime vuonna juostu 54,79.
– Syksyn harjoittelu on mennyt suunnitelmien mukaan eikä ole ollut terveysongelmia. Mutten silti osannut odottaa mitään. Treenien perusteella on vaikea ennustella. Juoksussa jäin siinä alussa Ainon taakse. Ehkä olisi ollut hyvä päästä kärkeen heti alusta pitäen, Baas kertoi.
Jyväskylän Kenttäurheilijoita edustava Pulkkinen on aloittanut hallikauden mainiosti. Hän juoksi edellisen 400 metrin halliennätyksensä 54,18 viikko sitten Helsingissä ja pudotti lauantaina Jyväskylässä 200 metrin halliennätyksensä aikaan 23,87.
– Oli tosi jännittävä kilpailu, kun Mette oli mukana. Se oli tasapainoinen juoksu minulta. Tavoite oli juosta alle 54 sekunnin, mutta oli positiivinen yllätys, että aika meni noin paljon alle, Pulkkinen tuumi.
JYVÄSKYLÄ 6.2.2022 Hipposhallin kansalliset kilpailut, 2. päivä
Miehet:
60 m: 1) Samuli Samuelsson IkaalU 6,68, 2) Erno Mehtonen SavRi 6,75, 3) Riku Illukka VantSa 6,76, 4) Daniel Keane LA 6,94, 5) Jesse Väyrynen JKU 6,94, 6) Viljami Hietaharju JoKa 6,97, 7) Petri Ihander KUYU 6,99, 8) Eero Hirvinen KankaanpSL 7,00, Oskari Lehtonen NurmijYU ei osallistunut finaaliin (ae. 7,04).
19-v. 60 m: 1) Juho Koivisto JKU 6,98.
400 m: 1) Viljami Kaasalainen JKU 48,63, 2) Konsta Alatupa JKU 49,18, 3) Eemeli Välimäki NoormNo 51,13.
1500 m: 1) Karlos Kemppaala VU 3.58,02, 2) Antti Ihamäki AlajAn 4.00,53, 3) Luukas Kontro JKU 4.00,96.
Pituus: 1) Otto Pulkkinen ImatrU 746 (kkk), 2) Kalle Salminen JoKa 735, 3) Karim Echahid LA 726, 4) Julius Toivola JKU 716, 5) Joona Luotonen SibVa 710.
Naiset:
60 m: 1) Milla Pirkkalainen SavRi 7,50, 2) Merituuli Jääskeläinen LUM 7,50, 3) Jenna Kokkonen KajKi 7,68, 4) Sanni Mahonen JKU 7,70, 5) Maria Räsänen LapinlVe 7,75, 6) Nelli Anttonen ImatrU 7,80, 7) Sara Francis JKU 7,81 (ae. 7,79), 8) Emmi Erikkilä RaahVe 7,83 (ae. 7,82), Anniina Kortetmaa JKU ei osallistunut finaaliin (ae. 7,54). – B-finaali: Silja Kempas JoKa 7,79, 2) Heidi Salminen JKU 7,81, 3) Helmi Kortetmaa KannUra 7,83.
400 m: 1) Mette Baas JoKa 53,46 (kkk & ka-3), 2) Aino Pulkkinen JKU 53,64 (ka-4), 3) Laura Loponen OP 55,31, 4) Kristiina Halonen LUM 56,11, 4) Eveliina Määttänen EspTa 56,11.
1500 m: 1) Kaisa Honkaharju KälvTa 4.36,75 (kkk), 2) Heini Ikonen JKU 4.38,29, 3) Alisa Virtanen JKU 4.45,56.
Seiväs: 1) Laura Ollikainen VarkKV 415, 2) Minttu Koskiaho KarijTa 381, 3) Fiinu Puustinen JKU 371.
Pituus: 1) Emma Pullola VaasVa 592, 2) Roosa Mähönen JKU 581, 3) Roosa Määttälä KokkVe 580, 4) Saana Peura TervolTe 575, 5) Olivia Asikainen KaipVi 562.
Kuula: 1) Piia Koski TeuvRi 12,33, 2) Eucabeth Kivikangas JKU 12,28.