Aikakautemme on nimetty totuuden jälkeiseksi ajaksi. Eräs sen tunnusmerkeistä näyttää olevan sekulaarin median kristittyihin kohdistama mustamaalaus. Seuraukset näkyvät jo.
Ilmeisen myyvä aihe sekulaarille medialle on kertoa tunteita herättäviä tarinoita uskonnollisen yhteisönsä jättäneiden subjektiivisista kokemuksista. Samalla vaietaan tuhansista samassa yhteisössä mielellään olevista.
Kristittyjä saa muun muassa elokuvateollisuudessa esittää toistuvasti negatiivisissa rooleissa. Mitään muuta vähemmistöä ei tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta korostavassa ilmapiirissä voi kohdella samoin ilman, että se leimattaisiin vihapuheeksi. Eipä ihme, että asioita syvemmin tuntemattomille muodostuu uskovaisista yksipuolinen ja vääristynyt kuva.
Äärimmäisen harvoin kerrotaan siitä, että kristilliset seurakunnat tarjoavat jumalanpalvelusten lisäksi ilmaisia palveluita, kuten äiti-lapsipiirejä, varkki- ja ilta-päiväkerhoja, lastenleirejä, sururyhmiä, sielunhoitoa ja ruokajakeluita. Seurakunnat tekevät päihdetyötä, auttavat diakoniatyön kautta ja niin edelleen – valtaosin vapaaehtoisvoimin.
Valtamedia uutisoi aiheellisesti maailman vähemmistöjen vainoista, mutta vaikenee siitä, että kristityt ovat tutkitusti maailman vainotuin ihmisryhmä. Noin 360 miljoonaa kristittyä kärsii vakavasta vainosta ja syrjinnästä. Joka päivä 15 kristittyä tapetaan uskonsa vuoksi. Vainon tekee helpoksi se, etteivät kristityt yleensä puolustaudu asein tai saa ääntään kuuluviin.
Kristityissä on toki monenkirjavaa väkeä, ylilyöntejä tapahtuu ja korjattavaa on kuten kaikessa, missä ihminen on touhuamassa. Silti valtaosa on tavallisia kansalaisia kaikissa yhteiskuntaluokissa. Harva on noin vain ”hurahtanut uskoon”, kuten halventava ilmaus kuuluu. Taustalla on yleensä elämän kriisiytyminen, pitkä etsintä, merkityksen ja hengellisyyden kaipuu. Soisi moniarvoisessa yhteiskunnassa löytyvän kunnioitusta kunkin henkilökohtaisille vakaumuksille, oli se mitä tahansa.
Mitkä ovat mediatalojen, toimittajien, tuottajien ja käsikirjoittajien sidosryhmät ja motiivit? Marginaalisia vähemmistöjä ja elämäntapamuutoksia esitellään positiivisessa valossa, mutta harvoin kerrotaan asiallisesti heistä, joiden elämän uskoon tulo on muuttanut hyvään suuntaan.
Viime vuosina eniten debatointia aiheuttaneista yhteiskunnallisista aiheista kerrotaan mediassa pääsääntöisesti vain yksipuolista, kyseenalaistamatonta totuutta. Ei ihme, että monet ovat päätyneet vaihtoehtomedioiden käyttäjiksi, vaikka vaarana on usein taustoittamisen heikkous ja valeuutisointi.
Trendit, ennakkoluulot, vihapuheet, syrjintä ja vaino eivät synny tyhjästä. Medialla on yleisen mielipiteen muokkauksessa huomattavan paljon valtaa ja vastuuta.