
Vuoden 2021 urheilijaksi valittiin uimari Matti Mattsson, joka saavutti pronssia Tokion olympialaisten miesten 200 metrin rintauinnissa. Jo keväällä Mattsson kauhoi neljänneksi pitkän radan EM-kilpailuissa. Aiemmin hän on saavuttanut MM-pronssia 2013.
Mattsson, 28, on kolmas uimari, joka on valittu vuoden urheilijaksi. Jani Sievinen sai kunnian 1994 ja Hanna-Maria Seppälä 2003.
Mattsson pokkasi palkinnon torstai-iltana Helsingissä järjestetyssä Urheilugaalassa. Hän sai Urheilutoimittajain liiton äänestyksessä 2 104 pistettä ja 139 ykkössijaa.
– Kahdeksan vuotta sitten seisoin tällä samaisella palkintopallilla, ja olin juuri voittanut vuoden läpimurto Uunon (palkinnon). Silloin olin vuoden urheilija -äänestyksessä kolmantena. Päätin, että haluan voittaa vuoden urheilijan palkinnon. Kahdeksan pitkää vuotta kesti, tukijoukkojaan kiitellyt Mattsson kertoi Ylen lähetyksessä.
Toiseksi korkeimman pistesaaliin keräsi nyrkkeilyn olympiapronssimitalisti Mira Potkonen (1 157), joka oli ykkönen kuudessa kupongissa.
Myös golffari Matilda Castren (1 026) ja telinevoimistelija Emil Soravuo (1 004) ylsivät yli tuhanteen pisteeseen. Castren keräsi toiseksi eniten ykkössijoja, 26.
Castren voitti vuoden aikana LPGA-kiertueen kilpailun, ratkaisi Euroopalle Solheim-cupin voiton ja sijoittui olympialaisissa 18:nneksi kaikkien aikojen parhaana suomalaisgolffarina. Soravuo saavutti permannon MM-pronssia.
Oberstdorfin MM-hiihdoissa Suomen yhdistetyn mitalikantaan palauttanut Ilkka Herola oli äänestyksessä viides. Normaalimäen kilpailun hopeamitalisti sai 898 pistettä. MM-hiihtojen menestyjistä pariviestin hopeamitalimiehet Ristomatti Hakola ja Joni Mäki saivat 619 pistettä ja olivat äänestyksen kahdeksas.
Jalkapalloilijoista Teemu Pukki valittiin 2019 ja Lukas Hradecky 2020 vuoden urheilijaksi. Suomen maajoukkueen ja saksalaisen Leverkusenin maalivahti Hradecky (834) nousi äänestyksessä tällä kertaa kuudenneksi. Suomen maajoukkueen ja englantilaisen Norwichin hyökkääjä Pukki (477) oli kymmenes.
Joukkuelajien edustajista kärkikymmenikköön nousi myös jääkiekon NHL:ssä pelaavan Floridan kapteeni Aleksander Barkov (629) seitsemänneksi korkeimmalla pistesaaliilla.
Ratakelaaja Toni Piispanen (543) oli yhdeksäs. Hän saavutti Tokion paralympialaisissa T51-luokan kultaa 200 ja hopeaa 100 metrillä. EM-kilpailuissa hän otti kultaa 100:lla ja hopeaa 200 metrillä.
Vuoden 2021 joukkueeksi valittiin Suomen miesten jääkiekkomaajoukkue, joka saavutti hopeaa Riiassa pelatuissa MM-kilpailuissa.
– Mieletön pelaajaryhmä ja huikea johtoryhmä. Kaikkia tarvitaan. On pärjätty hyvällä sitoutumisella ja yhteistyöllä, päävalmentaja Jukka Jalonen kiitteli.
Jääkiekkomaajoukkue sai 589 pistettä ja 70 ykkössijaa. EM-kilpailuihin selvinnyt naisten jalkapallomaajoukkue sai 578 pistettä (68 ykkössijaa) ja MM-hiihtojen naisten viestin pronssijoukkue 551 pistettä (59 ykkössijaa).
Vuoden valmentajaksi valittiin Tuomas Sammelvuo, joka luotsasi Venäjän miesten lentopallomaajoukkueen hopealle Tokiossa. Sammelvuo keräsi 699 pistettä ja 108 ykkössijaa. Seuraavaksi sijoittuivat Mattssonin valmentaja Eetu Karvonen 528 ja Jukka Jalonen 419 pisteellä.
Urheilugaalan vuoden 2021 palkittuja:
Taustavoima: Tuuli Merikoski.
Suomen aktiivisin työpaikka: Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri.
Suomen liikkuvin kunta: Joroinen.
Urheilun hyväntekijä: Et ole yksin -palvelu.
Urheilukulttuuri: Piukku Kopiloff padel.
Suomen urheilun lähettiläs: Emma Terho.
Sykähdyttävin urheiluhetki: Huuhkajat järkytyksen jälkeen voittoon.
Elämänura: Roger Talermo.
Vuoden läpimurto: Sara Kuivisto yleisurheilu.
Vuoden esikuva: Tim Sparv jalkapallo.
Hall of Fame: Mikael Källman käsipallo, Susanna Rahkamo taitoluistelu, Petri Kokko taitoluistelu, Jani Sievinen uinti, Kurt Wires melonta, Yrjö Hietanen melonta.
Vuoden nuori urheilija: Saga Vanninen yleisurheilu.
Vuoden urheilija: Matti Mattsson uinti.
Vuoden valmentaja: Tuomas Sammelvuo lentopallo.
Vuoden joukkue: Miesten jääkiekkomaajoukkue.
Urheilutoimittajain liiton äänestystuloksia:
Vuoden urheilija: 1) Matti Mattsson uinti 2104 pistettä (139 ykkössijaa), 2) Mira Potkonen nyrkkeily 1157 (6), 3) Matilda Castren golf 1026 (26), 4) Emil Soravuo voimistelu 1004 (2), 5) Ilkka Herola yhdistetty 898 (7), 6) Lukas Hradecky jalkapallo 834 (21), 7) Aleksander Barkov jääkiekko 629 (10), 8) Ristomatti Hakola–Joni Mäki maastohiihto 619 (3), 9) Toni Piispanen yleisurheilu 543 (13), 10) Teemu Pukki jalkapallo 477 (5).
Vuoden valmentaja: 1) Tuomas Sammelvuo lentopallo 699 (108), 2) Eetu Karvonen uinti 528 (57), 3) Jukka Jalonen jääkiekko 419 (44), 4) Petteri Nykky golf 246 (23), 5) Mati Kirmes voimistelu 196 (10), 6) Maarit Teuronen nyrkkeily 189 (11).
Vuoden joukkue: 1) miesten jääkiekkomaajoukkue 589 pistettä (70 ykkössijaa), 2) naisten jalkapallomaajoukkue 578 (68), 3) maastohiihdon naisten MM-viestijoukkue 551 (59), 4) joukkuevoimistelun MM-joukkue Minetit 473 (55), 5) keilailun naisten MM-joukkue 86 (1).
Vuoden urheilijat 1947–2021:
1947 Mikko Hietanen yleisurheilu/Lassi Parkkinen pikaluistelu, 1948 Heikki Hasu yhdistetty/hiihto, 1949 Viljo Heino yleisurheilu, 1950 Hasu, 1951 Veikko Karvonen yleisurheilu, 1952 Veikko Hakulinen hiihto, 1953 Hakulinen, 1954 Hakulinen, 1955 Voitto Hellsten yleisurheilu, 1956 Antti Hyvärinen mäkihyppy, 1957 Olavi Vuorisalo yleisurheilu, 1958 Vilho Ylönen ampumaurheilu, 1959 Juhani Järvinen pikaluistelu, 1960 Hakulinen, 1961 Kalevi Huuskonen ampumahiihto, 1962 Pentti Nikula yleisurheilu, 1963 Pentti Eskola yleisurheilu, 1964 Eero Mäntyranta hiihto, 1965 Jouko Launonen pikaluistelu, 1966 Mäntyranta, 1967 Eero Tapio paini, 1968 Kaarlo Kangasniemi painonnosto, 1969 Kangasniemi, 1970 Kalevi Oikarainen hiihto, 1971 Juha Väätäinen yleisurheilu, 1972 Lasse Viren yleisurheilu, 1973 Mona-Lisa Pursiainen yleisurheilu, 1974 Riitta Salin yleisurheilu, 1975 Heikki Ikola ampumahiihto, 1976 Viren, 1977 Pertti Ukkola paini, 1978 Helena Takalo, 1979 Pertti Karppinen soutu, 1980 Karppinen, 1981 Ikola, 1982 Keijo Rosberg autourheilu, 1983 Tiina Lillak yleisurheilu, 1984 Marja-Liisa Kirvesniemi hiihto, 1985 Matti Nykänen mäkihyppy, 1986 Marjo Matikainen hiihto, 1987 Matikainen, 1988 Nykänen, 1989 Matikainen, 1990 Päivi Alafrantti yleisurheilu, 1991 Kimmo Kinnunen yleisurheilu, 1992 Toni Nieminen mäkihyppy, 1993 Juha Kankkunen autourheilu, 1994 Jani Sievinen uinti, 1995 Jari Litmanen jalkapalloilu, 1996 Heli Rantanen yleisurheilu, 1997 Mika Myllylä hiihto, 1998 Mika Häkkinen autourheilu, 1999 Myllylä, 2000 Arsi Harju yleisurheilu, 2001 Sami Hyypiä jalkapalloilu, 2002 Samppa Lajunen yhdistetty, 2003 Hanna-Maria Seppälä uinti, 2004 Marko Yli-Hannuksela paini, 2005 Janne Ahonen mäkihyppy, 2006 Jukka Keskisalo yleisurheilu, 2007 Tero Pitkämäki yleisurheilu, 2008 Satu Mäkelä-Nummela ampumaurheilu, 2009 Aino-Kaisa Saarinen hiihto, 2010 Minna Kauppi suunnistus, 2011 Kaisa Mäkäräinen ampumahiihto, 2012 Tuuli Petäjä-Siren purjelautailu, 2013 Pitkämäki, 2014 Iivo Niskanen hiihto/Sami Jauhojärvi hiihto, 2015 Pitkämäki, 2016 Leo-Pekka Tähti yleisurheilu, 2017 Niskanen, 2018 Niskanen, 2019 Teemu Pukki jalkapalloilu, 2020 Lukas Hradecky jalkapalloilu, 2021 Matti Mattsson uinti.