Se oli suuri suomalainen urheiluhetki, jonka keskiössä oli suuri – 203-senttinen, 104-kiloinen ja koon 49 kenkiä käyttävä – mies. Tapa, jolla Tampereen areenan yleisö hyvästeli torstai-iltana maajoukkueuransa päättäneen Marko Anttilan "Mörkö, Mörkö!" -huutojen saattelemana tämän viimeisen maajoukkuepelin jälkeen, kertoi olennaisen pelaajan arvostuksesta.
Mitään teennäisiä kehotuksia tai ylimääräistä lietsontaa ei tarvittu, kun kansa nousi ylös penkeistä ja osoitti Anttilalle seisaaltaan suosiota. Se oli raskaan sarjan rakkaudentunnustus suomalaisilta Anttilalle, jossa kaikkein suurinta taitaa lopulta olla hänen hyväsydämisyytensä ja maanläheinen luonteensa.
Rooli koko kansan Mörkö-Markona on vaatinut paljon, mutta hän on hoitanut tehtävän niin hyvin kuin yhdeltäkään esikuvalta voi vaatia. Anttila on poseerannut väsymättä yhteiskuvissa, jakanut nimikirjoituksia ja jäänyt vaihtamaan kannattajien kanssa ajatuksia, jos joku on hihasta nykäissyt.
Missä tahansa Lempäälän lempeä jätti on kulkenut, hän on jättänyt kohtaamisistaan myönteisen muistijäljen.
Kansansuosikki Anttilasta tuli vuonna 2019, kun hyökkääjä latoi Bratislavan kullanhohtoisten MM-kisojen viimeisessä vaiheessa maaleja Ruotsin, Venäjän ja Kanadan verkkoon. Kontrasti syntyi siitä, että "ihan Marko vaan" jätti varjoonsa miljoonatilejä takovat NHL-suuruudet Aleksandr Ovetshkinistä lähtien.
Anttilan uran alkutaipaleella ei kovin kummoisia tähtikarttoja piirretty. Jääkiekko oli jäädä juniorivuosina kokonaan voimakkaan pituuskasvun aiheuttamien ongelmien vuoksi.
Anttila oli jo ikionnellinen, kun pääsi parikymppisenä pelaamaan Ilveksessä Liigaa.
Ajatus noususta Leijonien kapteeniksi tuntui tuolloin yhtä todennäköiseltä kuin seitsemän oikean lottonumeron suora lauantaisaunan jälkeen.
Asian ytimeen osui Leijonien maalivahti Emil Larmi, joka pohti tappiollisen puolivälierän jälkeen Anttilan perintöä Suomi-jääkiekolle ja urheilulle ylipäätään. "Kaikki ei ole aina kauneinta, eikä joka hetki paistatella parrasvaloissa, mutta omat hommat tehdään äärettömän hyvin – ja niin, että joukkueen etu on aina kaiken muun edellä", Larmi luonnehti.
Kun Anttila on sanonut maajoukkuepaidan olleen hänelle aina kova juttu, se ei ole ollut klisee, vaan täyttä totta ja asia, joka on kuvastunut otteista jäällä. Numero 12 on laittanut sielunsa ja sydämensä sataprosenttisesti peliin – oli sitten kyse Leijonista tai nykyisestä seurajoukkueesta Kärpistä, jonka riveissä lätkätarina yhä jatkuu.
Suuren yleisön näkökulmasta Anttilan suosiota selittää, että hän on poikkeuksellisesta fyysisestä olemuksestaan huolimatta äärimmäisen samaistuttava persoona. Ei etäinen tai elitistinen, vaan lähestyttävä ja lämminhenkinen.
Tavallinen perheenisä, jonka voi kuvitella käyvän oululaisessa lähikaupassa ostoksilla verkkareissa, manaavan noussutta sähkön hintaa kotisohvalla ja heittävän kesämökillään uistinta toiveikkaana järveen. Me näemme hänessä paljon itseämme.
Kun Anttila on avannut ennen peliä, pelin aikana tai sen jälkeen suunsa, puheenvuoroissa kuvastuu paljon maailmaa nähneen ja sydämensivistyneen ihmisen viisaus. Aivan kuten Seura-lehden haastattelussa vuonna 2022: "Kun maailmaa katsoo vaikka 20 kilometrin korkeudesta, niin jääkiekko on äkkiä aika pieni asia. Murehtia voisi aina vähän vähemmän."