
Yhdet vielä, ja sitten saldo. Se sopisi pitkällä kilpaurallaan ampumahiihdon naisten maailmancupissa 16. kautensa aloittavan Mari Ederin motoksi kisaladuille.
Aiemmin marraskuussa 35 vuotta täyttänyt Eder debytoi maailmancupissa 2007, silloin tyttönimellään Laukkanen. 325 cup-kilpailun ja lukuisten arvokisojen kokemuksellaan hän puntaroi viime keväänä kilpauran jatkoaan tavallistakin tarkemmin.
Vaaka kallistui vielä kerran ainakin yhden kisakauden jatkon puolelle.
– Päivä kerrallaan. Jätin itselleni keväällä mahdollisuuden, että jos hiihto ei kiinnosta, käännän kylkeä ja jatkan unia. Sellaista tunnetta ei ollut. Kilpaileminen kiinnostaa vielä, poltetta on, Itävallassa asuva Eder perusteli huolella rakentamaansa ratkaisua.
Kilpauran jatkosta ollut kiinnostusta
Kivikovana hiihtäjänä tunnetun Ederin huippuhetket maailmancupissa ovat osuneet kevättalveen 2017. Silloin hän voitti peräjälkeen Oslon Holmenkollenilla sprintin ja takaa-ajon. Reilu kuukausi aiemmin Itävallan MM-kisoista oli herunut normaalimatkan neljäs sija.
Hän on joutunut vastaamaan kysymyksiin kilpauransa jatkosta liki kyllästymiseen saakka.
– Siinä (vastaillessa) on ainakin hapenottokyky parantunut, Eder veisteli.
Naisten maailmancup alkaa hänen kotiseudullaan Pohjois-Karjalan Kontiolahdella keskiviikkona 15 kilometrin normaalimatkan kilpailulla.
Norjalaista lajiosaamista
Kontiolahdella Suomen maajoukkueessa kisaa Ederin ohella edellisiltä maailmancup-kausilta tuttuja urheilijoita. Uutta on viime keväänä 1+3 vuoden sopimuksen maajoukkueen päävalmentajuudesta tehnyt norjalainen Erik Bartlett Kulstad.
Kulstad on viimeksi työskennellyt Kiinan maajoukkueen valmennusjohdossa lajisuuruuksien Ole Einar Björndalenin ja Darja Domratshevan apuna. Mari Ederiä neljä vuotta nuoremman Kulstadin motivaation luulisi olevan kohdallaan.
– Haluan maajoukkueemme toimivan yhdessä, tiiminä. Olen tyytyväinen siihen, mitä saimme joukkueessa aikaan viime kesänä, Kulstad sanoi.
Hän korostaa hyvän ilmapiirin merkitystä.
– Minut on otettu maajoukkueessa avosylin vastaan. Ero Kiinan maajoukkueeseen on se, että Suomen joukkueessa on enemmän hiihtovoimaa.
Lisää huomiota arkisiin asioihin
Kulstadin merkitys uutena päävalmentajana on vaikuttanut aivan arkiseen harjoitteluun.
– Olemme keskittyneet perusasioihin. Kun ennen on ollut enemmän erikseen miesten ja naisten valmentamista, nyt olemme toimineet harjoittelussa tiiminä. Ampumapaikalla penkalla on joku aina katsomassa, ja sen jälkeen pidetään yhteinen palaveri, lajivalmentaja Aku Moilanen kertoi.
Maailmancupin kokonaiskilpailussa 12:nneksi sijoittunut miesten maajoukkueen ykköstykki Tero Seppälä joutui viime kaudella jättämään maailmancupin avauksessa normaalimatkan väliin. Tiistaina Kontiolahdella miesten cupkauden avaavasta 20 kilometrin kisasta hän ei tavoittele kuuta taivaalta väkisin.
– Olen harjoitellut tosi kovaa, Katsotaan, miten kroppa ehtii palautua, Seppälä puntaroi.
Kontiolahden ohjelma
Tiistai 29.11.
14.15 normaalimatka 20 km, miehet, TV2 klo 14.00.
Keskiviikko 30.11.
14.15 normaalimatka 15 km, naiset, TV2 klo 14.00.
Torstai 1.12.
12.00 viesti, miehet, TV2 klo 11.45
14.35 viesti, naiset TV2 klo 14.25
Lauantai 3.12.
11.45 sprintti, miehet, TV2 klo 11.40
14.45 sprintti, naiset, TV2 klo 14.40
Sunnuntai 4.12.
13.15 takaa-ajo, miehet, TV2 klo 13.10.
15.15 takaa-ajo, naiset, TV2 klo 15.10.
Suomen joukkue
Suomen joukkue maailmancupin avauksessa Kontiolahdella 29.11.–4.12.
Naiset: Mari Eder, Erika Jänkä, Nastassia Kinnunen, Venla Lehtonen, Suvi Minkkinen.
Miehet: Tuomas Harjula, Olli Hiidensalo, Heikki Laitinen, Jaakko Ranta, Tero Seppälä.
Valmennus: Päävalmentaja: Erik Kulstad. Lajivalmentaja: Aku Moilanen.