Raamatun luomiskertomus antaa myyttisellä tasolla pyhän, sakraalin tulkinnan elämälle, sen lisääntymiselle ja erilaistumiselle sekä uudistumiselle ja suojelemiselle, mutta myös välttämättömälle taipumiselle katoavuuden alaisuuteen.
Pyhänä on kunnioitettu kaikkea, minkä on katsottu turvaavan yhteisön eloonjäämistä. Pyhänä pidetyt arvot ovat eräänlaisia raja-arvoja, joita ei pidä ylittää eikä kumota, koska muutoin luonnon kiertokulku särkyy eikä viime kädessä myöskään siihen sidottu, siinä elävä ihminen kestä.
Muinaisina aikoina jumalten valtaan joutuminen merkitsi joko pyhitystä tai kirousta. Lajien moninaisuudessa, sukupolvien saatossa jatkuva itse elämä on ihmisen lyhyttä elämänaikaa suurempi ja siitä riippumaton, pyhyyden piiriin kuuluvien raja-arvojen määrittelemä asia, jonka edessä ihmisen olisi terveellistä oppia tuntemaan ”pyhää pelkoa”.
Ihminen on ainoa laji, joka pystyy vähättelemään Luonnon töitä jumaloidessaan kykyään ja tahtoaan, voimaansa ja tekniikkaansa niin, että häpäisee pyhyyden raja-arvot altistuen Luonnon kiroukselle vaikkapa itsensä aiheuttamana ilmastonmuutoksena. Sokeus luonnon pyhyydelle ei sentään ole ihmiselle täysin lajityypillinen asia, sillä poikkeuksia on.
T.I. Itkonen kertoo kirjassaan "Suomen lappalaiset vuoteen 1945" kolttasaamelaisten harmonisesta luontosuhteesta, johon kuului salaperäisyyden taju ja mystisyyden kunnioitus. Luonnon elementit paljastavat itsensä ja toinen toisensa vain epäsuorin viittauksin ja epätäydellisesti, mutta silti niin, että kätkeytyneen totuuden voi tavoittaa se, jolla on kyky ymmärtää vihjeitä ja lukea Luonnon kirjaa.
Psalmirunoilija laulaa Luojan ylistystä (Psalmi 104) puhumalla Luonnon töistä haltioituneesti ja äärimmäisellä kunnioituksella: ”Kaikki luotusi tarkkaavat sinua, Herra, ja odottavat ruokaansa ajallaan. Sinä annat, ja jokainen saa osansa. Avaat kätesi, ja kaikki tulevat ravituiksi. Kun käännyt pois, ne hätääntyvät; kun otat niiltä elämän hengen, ne kuolevat ja palaavat maan tomuun. Kun lähetät henkesi, se luo uutta elämää, näin uudistat maan kasvot.”
Miten oppia eläytyen ymmärtämään runoilijan sielunmaisemaa, jossa keskeistä on näkökulma, että kaikki Luonnon työt ovat yhtä arvokkaita kuin mitkä tahansa ihmisen työt?
Mitä jokihelmisimpukka ja pyypoikue kertovat meille elämän kunnioituksesta? Kestäisimmekö kuulla, jos Mustanmeren rannoilla kuolemaa tekevät delfiinit puhkeaisivat puhumaan ja kertoisivat, miltä tuntuu menettää suuntavaisto Ukrainan sodan vedenalaisten vaikutusten vuoksi?