Lukijalta
Mielipide

Lukijalta: Varo vaarallista valeauttajaa

Tunnen pelkoa sitä, miten ikäihmiset selviävät hoitopaikoissaan hengissä, kun omaiset ja ystävät eivät pääse käymään heidän luonaan ja toteamaan kulloistakin tilannetta.

Miten estämme, että ns. psykopaatit eivät pääse ujuttautumaan hoitajien joukkoon. Muistammehan tapauksia Suomessakin, jolloin tällaiset ”hoitajat” ovat mielestään ”armotappaneet” vanhuksia ja sairaita, vähän samaan tapaan kuin natsit.

Kerron oman kokemukseni: Vuonna 2011 minulla räjähti odottamatta yksi pieni tuikkukynttilä omassa asiallisessa alustassaan, minkä seurauksena asuntoni tuhoutui.

Totta kai järkytyin. Tätä käytti hyväkseen puolitutun puolituttu, joka tarjoutui auttamaan raivaustöissä ja viemään ”turvaan” arvoesineeni.

Hän sanoi tekevänsä kirkon auttamistyötä muun muassa vanhusten parissa. Ihmettelin hiukan, mutta puhe meni täydestä.

Tämän seurauksena hän sai haltuuni avaimeni viikonlopuksi ennen kuin raivaushenkilökunta tuli. Minulta vietiin kaikki arvoesineet, perhehopeita myöten, niin ettei minulle jäänyt edes yhtä pientä lusikkaa arkikäyttöön. Jopa häälahjaksi aikoinaan saatu ikoni ja kansallispuvun korut ja niin edelleen katosivat. Kotivakuutus ei kattanut mitään, koska olin ”antanut” kaiken tapahtua.

Ajattelen kauhulla, että tämäkin henkilö, varmaan psykopaatti, on edelleen vapaalla jalalla, vaikka onkin poliisin tiedossa.

Marketta Mylläri